Yhtäkkiä kaikki olivat yksimielisiä siitä, että maailma syyttää, epäilee ja panettelee valitettavan kevyesti. Ja he näyttivät kaikki neljä viidessä minuutissa tulevan vakuutetuiksi siitä, että kaikki kuiskaillut puheet olivat valheita, ettei naisilla koskaan ole niitä rakastajia, joita heillä luullaan olevan, että miehet eivät koskaan tee niitä konnantöitä, joista heitä syytetään, ja että pinta yleensä on huonompi kuin ydin.
Bertin, joka ei enää ollut suutuksissaan Musadieulle, sitten kuin de Guilleroy oli saapunut, puhui tälle imartelevasti, siirsi keskustelun hänen suosimiinsa aiheisiin, avasi hänen sanatulvansa sulun. Ja kreivi näytti tyytyväiseltä kuin ainakin mies, joka tuo mukanansa rauhaa ja sydämellisyyttä.
Kaksi palvelijaa astui sisään pehmeällä matolla kuulumattomin askelin kantaen teepöytää, jossa kiehuva vesi höyrysi sievässä, kiiltävässä teekeittiössä väkiviinalampun sinisen liekin lämmittämänä.
Kreivitär nousi, valmisti kuuman juoman niin varovaisesti ja huolellisesti kuin venäläiset sen tekevät, tarjosi sitten kupin Musadieulle, toisen Bertinille ja palasi kädessään lautaset, jotka sisälsivät hanhenmaksavoileipiä ja pieniä itävaltalaisia ja englantilaisia sokerileivoksia.
Kreivi oli lähestynyt liikkuvaa pöytää, jossa myös oli rivissä marjamehuja, liköörejä ja laseja, teki grogin, pujahti sitten varovaisesti läheiseen huoneeseen ja hävisi.
Bertin huomasi uudestaan olevansa yksin vastapäätä Musadieuta, ja hänet valtasi taas äkkiä halu toimittaa ulos tuo häiritsijä, joka vauhtiin päästyään piti pitkiä esitelmiä, kertoi juttuja, toisti sanoja, tekasipa itsekin niitä. Ja maalari katseli lakkaamatta seinäkelloa, jonka pitkä viisari lähestyi kahtatoista yöllä. Kreivitär näki hänen katseensa, käsitti että hän koetti saada puhutella häntä, ja sillä maailmannaisten taidolla, jotka kykenevät muuttamaan pienillä vivahduksilla keskustelun sävyä ja salongin ilmapiiriä ja tekemään ymmärrettäväksi mitään sanomatta, että on jäätävä taikka on lähdettävä, hän levitti pelkällä käyttäytymisellään, kasvojensa ja silmiensä ikävystyneillä ilmeillä kylmyyttä ympärilleen, aivan kuin hän olisi juuri avannut ikkunat auki.
Musadieu tunsi tämän ilmavirran jähmetyttävän ajatuksiaan, ja kysymättä itseltään minkätähden, syntyi hänessä halu nousta ja lähteä tiehensä.
Bertin, hienona maailmanmiehenä, nousi myös lähteäkseen. Molemmat miehet vetäytyivät yhdessä kulkien kahden salongin läpi kreivittären seuraamana, joka jutteli yhä maalarin kanssa. Hän pidätti tämän eteisen kynnyksellä jotakin selitystä varten, sillä aikaa kun Musadieu lakeijan auttamana veti päällystakin harteilleen. Kun rouva de Guilleroy yhä puhui Bertinille, niin kaunotaiteidentarkastaja odotettuansa joitakuita sekunteja portaiden oven edessä, jota toinen palvelija piti avattuna, päätti lähteä yksin, jottei tarvitsisi seisoa kahdenkesken palvelijan kanssa.
Ovi sulkeutui hiljaa hänen jälkeensä ja kreivitär sanoi taiteilijalle mitä luontevimmin:
— Mutta oikeastaan, miksi te lähdette niin pian? Eihän ole vielä keskiyö. Jääkäähän toki vielä hetkeksi.