Ja he palasivat yhdessä pieneen salonkiin.
Heti kun he olivat istuutuneet, sanoi Bertin:
— Hyvä Jumala, kuinka tuo otus minua hermostutti!
— Ja minkätähden?
— Hän riisti minulta hiukan teistä.
— Oh, eipä juuri paljonkaan.
— Mahdollista kyllä, minua hän häiritsi.
— Oletteko mustasukkainen?
— Eihän se ole mitään mustasukkaisena olemista, jos pitää jotakin henkilöä kiusallisena.
Taiteilija oli ottanut pienen nojatuolinsa, ja istuen nyt aivan lähellä kreivitärtä, hän piteli sormissaan hänen hameensa kangasta sanoen hänelle, mikä lämmin tunteen ailahdus sinä päivänä täytti hänen sydämensä. Kreivitär kuunteli hämmästyneenä, ihastuneena, ja laski hiljaa kätensä hänen valkeille hiuksilleen, joita hän silitti lempeästi aivan kuin kiittääkseen häntä.