— Tahtoisin niin mielelläni elää teidän luonanne, sanoi Bertin.
Hän ajatteli aina tuota epäilemättä läheisessä huoneessa nukkuvaa aviomiestä ja jatkoi:
— Ainoastaan avioliitto voi todella yhdistää kaksi ihmiselämää.
Kreivitär kuiskasi:
— Ystävä parkani — täynnä sääliä häntä sekä myöskin itseään kohtaan.
Taiteilija oli asettanut poskensa kreivittären syliin ja katseli häntä hellästi, hiukan kaihomielisen, tuskallisen hellästi, eikä niin hehkuvasti enää kuin äsken, kun heidät erotti tytär, puoliso ja Musadieu.
Rouva de Guilleroy sanoi hymyillen, liikuttaen yhä kevyesti sormiansa
Olivierin pään päällä:
— Jumalani, kuinka valkea te olette! Teidän viimeisetkin mustat hiuksenne ovat hävinneet.
— Valitettavasti! Tiedän sen, vanheneminen käy nopeasti.
Kreivitär pelkäsi tehneensä hänet surulliseksi.