Minä käännähdin ja katsoin häneen. Hän jatkoi: "Etkö tunne minua?"
— "En."
— "Des Barrets."
Minä ällistyin. Sehän oli kreivi Jean des Barrets, entinen koulutoverini.
Minä puristin hänen kättään niin hämilläni, etten keksinyt mitään sanottavaa.
Vihdoin sopersin; "Ja kuinka sinä jaksat?"
Hän vastasi tyynesti: "Tuossahan se menee."
Hän vaikeni. Tahdoin olla rakastettava, sanoin jotain sanoakseni:
"Ja… mitä sinä toimitat?"
Hän vastasi tyynesti: "Niinkuin näet."
Tunsin punastuvana. Kyselin yhä: "Mutta päivisin?"