— "Mitä se hyödyttää? Minä en toimita mitään, niinkuin näet, en milloinkaan mitään. Kun ihmisellä ei ole rahaa, niin ymmärrän, että hän tekee työtä. Kun hänellä on mistä elää, on se hyödytöntä. Minkävuoksi tehdä työtä? Teetkö sitä itseäsi varten, vai muiden hyväksi. Jos teet työtä itsesi vuoksi, teet sitä siksi, että sinua huvittaa, siis niinkuin olla pitääkin; jos teet muiden hyväksi, olet suoraan sanoen houkkio."
Sitten huusi hän uudelleen koputtaen piipullaan marmoriin: "Viinuri, lasi olutta" ja jatkoi:
"Minä tulen puhumisesta janoiseksi. En ole siihen tottunut. Niin, minä en tee mitään, annan kaiken mennä menojaan, vanhenen. Kuollessani ei minulla ole mitään kaduttavaa. Minulla ei ole muuta muistoa kuin tämä kapakka. Ei vaimoa, ei lapsia, ei huolia, ei murheita, ei mitään. On parasta niin."
Hän tyhjensi lasin, joka oli hänelle tuotu, nuolasi huuliaan ja tarttui piippuunsa.
Minä katsoin häntä kauhistuneena. Kysyin häneltä:
— "Mutta ethän ole aina ollut tuollainen?"
— "Anteeksi, aina kouluajoilta saakka."
— "Tuo ei ole elämää, ystäväni. Tuo on kauheata. Eikö totta, sinä teet toki jotakin, rakastat jotakin, sinulla on ystäviä."
— "Ei. Minä nousen puolenpäivän ajoissa. Tulen tänne, syön aamiaista, juon, odotan yötä, syön päivällistä, juon; sitten, kello puoli kaksi menen nukkumaan, koska silloin suljetaan. Se on kaikkein ikävintä. Kymmenestä vuodesta olen kuusi viettänyt tässä ravintolassa, nurkassani, loput ajasta vuoteessani, en milloinkaan muualla. Joskus puhelen täällä kävijöiden kanssa."
— "Mutta Pariisiin saapuessasi, mitä teit ensin?"