— "Luin oikeustiedettä… Médicisin kahvilassa."
— "Mutta sitten?"
— "Sitten… kuljin Seine-virran toiselle puolelle ja asetuin tänne."
— "Minkä vuoksi vaivasit itseäsi senverran?"
— "Eihän sitä toki voi koko ikäänsä viettää quartier Latinissa. Ylioppilaat meluavat liiaksi. Nyt en liiku enää mihinkään. Viinuri, lasi olutta!"
Luulin hänen laskevan leikkiä. Kyselin yhä:
— "Kas niin, ole nyt suora. Onko sinulla ollut joku suuri suru? Ehkä toivoton rakkaus? Aivan varmasti olet sinä onnettomuuden murtama mies. Vanhako sinä olet?"
— "Kolmekymmentä kolme vuotta. Mutta ulkonäöltäni olen vähintäin neljäkymmentäviisi vuotias."
Katselin tarkasti hänen kasvojaan. Hänen kuihtunut, näivettynyt vartalonsa oli näköjään vanhuksen. Päälaelta riippui muutamia pitkiä hiushaituvia alas iholle, jonka puhtaus oli epäilyttävä. Hänellä oli tavattoman tuuheat kulmakarvat, suuret viikset ja harva parta. Olin äkkiä näkevinäni pesuvadin täynnä mustaa vettä, jossa tuo likainen tukka oli pesty.
Sanoin hänelle: "Sinä näytät todellakin vanhemmalta kuin olet. Varmasti on sinulla ollut suruja."