Muistan sen kun eilisen päivän. Oli hyvin tuulinen päivä. Tuuli tuiversi puiden latvoja, ne valittivat, tuntuivat päästävän ääniä, kumeita, syviä ääniä, joita kuulee metsässä myrskyllä.
Irtaantuneet ja kellastuneet lehdet lentelivät kuin linnut, pyörivät ilmassa, putosivat maahan, juoksivat sitten pitkin käytävää kuin vikkelät eläimet.
Ilta oli tulossa. Tiheikössä hämärsi. Tuulen ja oksien synnyttämä kahina kiihoitti minua, pani minut juoksemaan kuin hullu ja ulvomaan matkien sutta.
Huomattuani vanhempani kuljin nopein askelin heitä kohden oksien alla, yllättääkseni heidät, aivankuin olisin ollut oikea maankiertäjä. Mutta minä pysähdyin pelon valtaamana muutaman askeleen päähän heistä. Isäni huusi hirveän vihaisena:
— "Äitisi on tyhmä; ja muutenkin ei ole kysymys äidistäsi, vaan sinusta. Sanon sinulle, että tarvitsen nuo rahat ja vaadin, että allekirjoitat."
Äitini vastasi lujalla äänellä:
— "Minä en allekirjoita. Nuo rahat ovat Jeanin omaisuutta, Minä säilytän ne hänelle, enkä tahdo, että sinä tuhlaat niitä kaikenlaisten lutkien ja palvelustyttöjesi kanssa, niinkuin olet tehnyt omalle perinnöllesi."
Isä kääntyi silloin vihasta vavisten ja tarttuen vaimonsa kurkkuun, alkoi hän lyödä häntä toisella kädellään kaikin voimin vasten kasvoja.
Äidin päähine putosi. Hänen harmaat hiuksensa valahtivat auki; hän koetti välttää lyöntejä, mutta ei voinut. Ja isä löi, löi kuin hullu. Äiti kaatui maahan ja kätki kasvonsa molemmin käsin. Silloin isä käänsi hänet selälleen lyödäkseen häntä vieläkin ja irroitti hänen kätensä, joilla hän koetti peittää kasvojaan.
Minä, ystäväni, niin minusta tuntui, kuin täytyisi maailman luhistua kokoon, kuin olisivat ikuiset lait muuttuneet. Hämmennyin kun jonkun yliluonnollisen tapauksen, hirveän mullistuksen, korjaamattoman onnettomuuden edessä. Tulin mielettömäksi, kadotin järkeni. Aloin huutaa kaikin voimin, tietämättä miksi, suunnattoman kauhun, tuskan, peljästyksen vallassa. Isäni kuuli sen, kääntyi, näki minut ja nousi ja tuli minun luokseni. Luulin, että hän tappaisi minut ja minä pakenin kuin vainottu eläin suoraan eteenpäin metsään.