Nähdessänsä hänet yksinänsä oli äiti kysynyt:
— Missä puolisosi on?
Tähän oli Bertta vastannut:
— Huoneessansa, mutta kyllä hän pian palaa.
Kun kaikki vieraat tunnin kuluttua kysyivät nuorta aviomiestä, kertoi hän kirjeestä, Jacques'in hämmästyneestä ulkomuodosta ja hänen pelvostansa, että joku onnettomuus uhkasi.
Vielä varrottiin häntä palaavaksi. Mutta sitten poistuivat vieraat ja jäljelle jäivät ainoastaan lähimmät omaiset. Puoliyön aikana käytiin levolle, nuori aviovaimo itkevänä ja nyyhkyttäen. Hänen äitinsä ja kaksi tätiä istuivat äänettöminä ja lohduttomina hänen vuoteensa ympärillä kuullen hänen yhäti itkevän. Isä oli mennyt poliisikonttoriin kysymään, tiedettiinkö siellä mitään asiasta.
Klo 5 aamulla kuului hiljaista ääntä rappukäytävästä. Ovi avautui ja sulkeusi hiljaa. Sitten kuului äkkiä muuten hiljaisessa talossa pientä ääntä, joka muistutti kissan naukumista.
Naiset hypähtivät kerralla seisoallensa ja äidistänsä ja tädeistänsä huolimatta syöksi Bertta aamupuvussansa ensimäisenä ulos.
Kylmästä sinertävänä ja hengästyneenä seisoi Jacques keskellä lattiaa pitäen pienokaista käsivarsillansa.
Hämmästyneinä katsoivat häneen nuo neljä naista; pelonalaisena ja ahdistunein sydämin juoksi Bertta hänen luoksensa: