Mutta tohtori kieltäysi estellen.
"Kuinka? Jääkää toki. Tällaisissa tapauksissa on hauskaa nähdä ystäviä ympärillänsä. Ja ehkäpä voitte te saada mieheni hieman rohkaistumaan. Hänen täytyy välttämättä tointua ja voimistua!"
Tohtori kumarsi ja laski jälleen lakkinsa pois:
"Siinä tapauksessa minä jään, arvoisa rouva", sanoi hän.
Rouva antoi höpertyneelle Rosalielle muutamia käskyjä, istuutui itsekin pöytään, oli syövinänsä ja ilmoitti tahtovansa pitää seuraa "tohtorille".
Jäähtyneen liemen jälkeen, jota hra Chenet pyysi toistamiseen, tarjottiin jotakin sipulilta tulevaa "satakertaa", jota rouvakin hieman maistoi. Tohtorin mielestä oli se erinomaista.
"Eikö totta?" hymyili emäntä kääntyen miehensä puoleen: "Ota nyt sinäkin tätä vähäisen, Alfred, että on edes jotakin vatsassasi. Muista, että sinulla on pitkä yö edessäsi!"
Tottelevaisena ojensi tämä lautasensa ja vallan yhtä tottelevaisena olisi hän mennyt heti levolle, jos vaimo vain olisi käskenyt häntä, sillä hän näytti vastustelematta ja empimättä tekevän kaikki, mitä käskettiin. Hän söi.
Tohtori otti itse kolme kertaa eteensä ja rva Caravan söi niinikään melkoisen kämpäleen, nieleskellen sen alas erityisesti harkitulla välinpitämättömyydellä.
Kun palvelustyttö toi makaronikulhon, mutisi tohtori: