Siellä tapasi hän pari muuta naapurinvaimoa juttelemassa rva Caravanin kanssa, joka kertoi heille yksityisseikkoja kuolemantapauksesta.
Yhdessä lähtivät naiset sitten ullakkokamariin katsomaan ruumista. Kaikki neljä astuivat sisään hiipivin askelin, ripsauttivat kukin vuorostansa suolavettä vainajan lakanoille, polvistuivat hänen edessänsä, tekivät ristin mutisten jotakin rukouksentapaista, nousivat jälleen seisoallensa ja katselivat silmät suurina ja suu puoli-avoimena vielä kotvan vainajaa, jota miniä nenäliinansa suojassa oli epätoivoisin nyyhkytyksin surevinansa.
Kun rva Caravan sattumalta kääntyi pois päin, näki hän Maria Lovisan ja Filip Augustin seisovan paitasillansa kamarin ovella ja uteliaasti katselevan tätä kohtausta. Samassa unhotti äiti teeskennellyn surunsa, syöksi käsi ojona heidän kimppuunsa ja tiuskasi uhkaavalla äänellä:
"Menettekö siitä tiehenne, senkin kakarat!"
Kun hän kymmenen minuuttia myöhemmin palasi jälleen ylös muutamien muiden naapurinvaimojen kanssa ja taas oli tehnyt kaikki tarpeelliset toimitukset s.o. ravistanut puksipuun oksaa vainajan ylitse, ollut rukoilevinansa ja itkevinänsä, näki hän taas lasten seisovan ullakkokamarin ovella. Silloin antoi hän — omantuntonsa rauhoittamiseksi — näille aika nuhteet; mutta seuraavalla kerralla ei hän enää heistä välittänyt. Uuden tulokasryhmän mukana seurasivat aina lapsetkin, polvistuivat muiden lailla ja tekivät ylipäänsä samoin kuin näkivät äitinsä tekevän.
Iltapäivällä alkoi katselijain luku jo vähetä. Vihdoin ei enää tullut ketään. Rva Caravan meni jälleen huoneisiinsa laittamaan kaikki valmiiksi hautajaisia varten. Vainaja jäi siis yksin.
Ullakkokamarin akkuna oli auki. Helteinen ilma virtasi sisään tomupilvien mukana. Nuo neljä kynttilää paloivat häilyvin liekein liikkumattoman ruumiin vieressä. Lakanoilla, kasvoilla, suljetuilla silmäluomilla ja kapeilla käsillä juoksenteli kärpäset ikäänkuin olisivat ne tutkiskelleet, milloin heidän aikansa tuli.
Lapset olivat jälleen hälvenneet kaupungille omille retkillensä. Pian tapasivat he joukon kumppaneita, joista varsinkin tytöt näyttivät kehittyneemmiltä käsittämään elämän salaisuuksia, koskapa aikaisten tavalla kysyivät:
"Mummosi on siis kuollut?"
"On ... eilen illalla."