"Millainen on hän ruumiina?"
Maria Lovisa selitti ja kertoi kynttilöistä ja puksipuun oksasta ja vainajan ulkonäöstä. Kuulijat kävivät yhä uteliaammiksi ja tahtoivat hekin mennä "ruumista katsomaan".
Tyttö valitsi ensimäiseen osastoon viisi tyttöä ja kaksi poikaa, jotka olivat suuremmat ja rohkeammat kuin toiset. Sitten käski hän kaikkien riisua kenkänsä pois porstuassa ja sukkasillansa hiipi tämä joukkokunta taloon ja siitä ylös rappusia ... vallan hiljaa kuin hiiret.
Vainajan huoneeseen tultuansa teki Maria Lovisa vallan samalla tavalla kuin oli nähnyt äitinsä tekevän. Juhlallisen näköisenä vei hän kaikki sängyn viereen, polvistui, teki ristinmerkin, oli höpöttävinänsä jotakin, nousi ylös, pirskoitti vettä ja oli äkkiä ratkeavinansa itkemään pitäen pientä nenäliinaansa silmien edessä; tällä välin olivat lapset kaikki lähestyneet pelokkaina ja seisoivat nyt uteliaina vainajan ympärillä huomattavasti huvitettuina tästä uudesta näytelmästä. Maria Lovisa toipui kuitenkin pian surustansa, saattoi nopeasti ensimäisen osaston ulos, palasi takaisin toisen ja vihdoin kolmannen joukkueen kanssa. Sillä kaikki korttelin palleroiset pienistä kerjäläispojista alkaen samosivat tänne moisen uutukaisen huvituksen houkuttamina. Ja joka kerta jäljitteli hän äitinsä menettelyä erinomaisen osavasti.
Vihdoin hän sentään kyllästyi tähänkin toimeen. Eräs toinen leikki houkuttelikin jo lapsia toisaalle ja vanha mummo jäi jälleen yksiksensä ja täydelliseen unhotukseen muulta maailmalta.
Kamarissa alkoi palaa hämärä ja lepattavat kynttilän liekit heittivät levottoman valonsa vainajan kuiville, kurttuisille kasvoille.
Noin klo 8 illalla meni hra Caravan vielä kerran ylös, sulki ullakkokamarin akkunan ja vaihtoi uudet kynttilät yöpöydälle. Nyt voi hän mennä sinne vallan rauhallisena, sillä nyt katseli hän jo ruumista aivan kuin olisi se aina ollut siellä. Hän tarkasti näkyikö ehkä jotakin merkkiä alkavasta mätänemisestä ja huomautti aterialle istuttaessa vaimollensa, ettei ollut hätääkään vielä.
"Mummo onkin kuin puusta," vastasi tämä, "hän pysyisi tuollaisena vaikka vuosikauden."
Liemen söivät he sitten äänettöminä. Lapset, jotka koko päivän olivat saaneet olla vapaudessaan, nuokkuivat tuoleillansa. Kukaan ei ollut puhetuulella.
Äkkiä alkoi lamppu himmetä. Rva Caravan kiersi ylös sen sydäntä sillä seurauksella, että liekki sähähti päästäen omituisen käheän kurkkuäänen ja — sammui. Rosalie oli unhottanut ostaa öljyä. Jos hän nyt lähetettiin kauppiaan luo öljyä noutamaan, myöhästyi päivällinen. Parasta oli sytyttää kynttilät, mutta näitäkään ei talossa ollut muita kuin ne neljä, jotka paloivat vainajan yöpöydällä.