"Eläimiäkin typerämpiä!" myönteli Sauvage.
Morissot, joka juuri vetäisi joesta kauniin salkin, ilmaisi kantansa selittäen:
"Ja niin kauvan kuin hallitukset jatkuvat, tulee tuo peli myöskin jatkumaan!"
"Niin kyllä", sanoi Sauvage, "tasavalta ei olisi julistanut sotaa..."
"Kuninkaiden aikana on aina ulkonaisia sotia, tasavallassa taas sisällisiä."
Ja rauhallisina keskustelivat he taas edelleen selvitellen suuria, valtiollisia kysymyksiä lauhkeiden ja yksinkertaisten ihmisten terveellä älyllä. Yhtä mieltä olivat he myöskin siitä, että tosivapautta ei koskaan löydy. Sillä välin jylisi Mont-Valerienin vuori alinomaa, hävittäen kuulillansa rauhallisten ranskalaisten asuntoja, musertaen ihmisiä, ruhjoen elukoita, tehden lopun tuhansista unelmista, tuhansista kaivatuista ilon- ja toivotuista onnenhetkistä ja saattaen impien, vaimojen ja äitien sydämet loppumattomien kärsimysten valtaan ... sekä täällä että muualla ympäri maata.
"Se on elämää!" huokasi Sauvage.
"Sanokaa mieluummin: kuolemaa!" nauroi Morissot.
Mutta samassa vavahtivat he säikähtyneinä, sillä he kuulivat takanansa lähestyviä askelia. Käännyttyänsä rantatöyräälle päin he näkivät melkein olkainsa takana seisovan neljä suurta, parrakasta ja aseellista miestä — kaikki univormussa, tasalakit päässä ja pyssyt tähdättyinä heitä kohti.
Onkivavat putosivat kumppanusten käsistä ja alkoivat lipua virran mukana.