Pormestari istui nojatuolissansa varroten häntä. Hän oli samalla kauppalan notario ja muuten tukeva, vakava ja suurellisesti esiytyvä mies.
"Mestari Hauchecorne", sanoi hän; "joku on nähnyt teidän Beuzevillen tiellä ... tänä aamuna ... korjaavan talteenne sen lompakon, jonka tilanomistaja Houlbrèque Mannevillesta on kadottanut."
Isäntä tarkasti puhujaa ällistyneenä ja peljästyneenä jo pelkästä epäilyksestä, vaikka hän tiesikin itsensä syyttömäksi:
"Minäkö ... minäkö olisin korjannut talteeni hänen lompakkonsa?"
"Juuri te."
"Autuuteni kautta vakuutan, ett'ei minulla ole ollut aavistustakaan siitä."
"Joku on nähnyt teidät..."
"Nähnyt? Minut?... Kuka on minut nähnyt...?"
"Satulaseppä Malandain."
Silloin muisti ukko tuonoisen nuoranpätkän, ymmärsi asian ja huudahti harmistuneena: