"Ohoh! Vai on hän nähnyt minut, se roisto! Tämän nuoranpätkän hän on nähnyt minun korjaavan maasta, ei muuta, hra pormestari."
Samalla kopeloi hän taskuansa ja veti sieltä tuonoisen nuoranpätkän.
Mutta pormestari ravisti epäillen päätänsä.
"Pitäisikö minun uskoa, että hra Malandain, joka on täysin luotettava mies, voisi erehtyä nuoranpätkästä ja lompakosta?"
Ihan raivostuen nosti ukko kätensä ylös ja sylkäisi sivulle todistaaksensa viattomuutensa:
"Totta se sittenkin on, mitä sanon, ihan vanhurskaan Jumalan pyhää totuutta, hra pormestari. Ja sieluni autuuden kautta voin minä sen myöskin vakuuttaa."
"Kuitenkin olette te lompakon korjattuanne vielä etsineet kotvan aikaa, olisiko ehkä joku rahoista sattunut putoamaan lokaan," väitti pormestari.
Ukko parka oli vähällä saada halvauksen suuttumuksesta ja kiukusta:
"No, kaikkiapas, hitto vie, kaikkiapas voidaankin keksiä saattaaksensa rehellinen mies epäluulon alaiseksi! Kaikkiapa tosiaankin keksitään!"
Mutta hänen vakuutuksensa olivat turhia. Pormestari ei häntä uskonut.