Hän väitti todella löytäneensä sen mainitulta tieltä, mutta kun hän itse ei osannut lukea, oli hän ottanut sen mukaansa ja antanut sen isännällensä.
Uutinen levisi pian ympäri koko seudun. Mestari Hauchecorne sai myöskin kuulla siitä. Hetipaikalla teki hän uuden kiertoretken kylällä ja kertoi uudelleen tuonoisen juttunsa ja sen lopullisen ratkaisun. Hän riemuitsi.
"Itse asia ei minua niin paljo surettanut", sanoi hän, "kuin se syytös, että minä olisin valehdellut. Mikään ei voi vahingoittaa ihmistä enemmän kuin että häntä syytetään valheesta."
Koko sen päivän puhui hän samasta jutusta: tiellä kertoi hän siitä kaikille vastaantulijoille, kapakassa kaikille juoma-vieraille ja messun jälkeen kirkolla koko kirkkoväelle. Oudotkin ihmiset seisautti hän saadakseen puhua heille asiasta.
Nyt oli hän levollinen. Mutta yksi asia häntä vielä vaivasi, vaikka hän ei saanut oikein selville, mikä se oli. Hänestä tuntui kuin olisivat kuulijat pilkanneet häntä. He eivät näet näyttäneet olevan vakuutettuja asiasta. Tuntui kuin olisivat he kuiskailleet kaikenlaista hänen selkänsä takana.
Seuraavan viikon tiistaina meni hän taas Godervillen toripäiville, jonne häntä ei mikään muu houkutellut kuin halu saada kertoa ihmisille, mitä hänelle oli tuonoin tapahtunut.
Satulaseppä Malandain seisoi talonsa edustalla naureskellen hänen ohi mennessänsä. Miksi?
Hän sai käsiinsä erään talonisännän Criquetotista, mutta ei ehtinyt kertoa asiaa loppuunkaan, kun tämä alkoi nauraa hänelle vasten kasvoja ja taputti häntä vatsalle sanoen:
"Mene tiehes, vanha pullovatsa!"
Ja sitten livisti isäntä tiehensä. Hauchecorne jäi seisomaan paikoilleen aivan hämmentyneenä ja levottomana. Miksi tuo mies sanoi häntä "vanhaksi pullovatsaksi?"