Hämärässä palasi Levesque mereltä. Asia kerrottiin hänelle.
"Se on joku karkulainen tai muu roisto", arveli Levesque.
Rauhallisena riisuutui hän lepäämään, mutta hänen vaimonsa mietti yhä tuota maleksijaa, joka oli tuijottanut häneen niin omituisilla silmillä. Seuraavana päivänä oli ilma kovin myrskyinen. Levesque huomasi heti, ettei merelle ollut menemistä pienellä venheellä, ja jäi kotiin auttelemaan vaimoansa verkkojen parsimisessa.
Noin klo 9 aamulla tuli vanhin tyttö, joka oli ollut ostamassa leipää, juoksu-jalassa ja peljästyneen näköisenä kylältä huutaen:
"Äiti, se ukko on taas täällä!"
Äitikin säikähtyi, kalpeni ja sanoi miehellensä:
"Mene sinä puhuttelemaan häntä, Levesque; ja sano, ettei hän saa väijyä taloa tuolla lailla! Hän säikyttää sekä lapset että minut!"
Levesque, joka oli suuri, iholtansa tiilikiven värinen merimies, leu'assa sankka punainen parta, sinisilmäinen, paksukaulainen ja kaulassa aina lämmin kaulahuivi merituulen ja sateen vuoksi, läksi levollisena tallustelemaan tuonoisessa paikassansa istuvan maleksijan luo. Miehet jäivät juttelemaan keskenänsä. Äiti ja lapset katselivat heitä kauvempaa ahdistuneina ja pelvosta vavisten.
Äkkiä näkivät he oudon miehen nousevan istualtansa ja tulevan Levesquen kanssa talolle päin.
Martinska peräytyi peljästyneenä. Levesque lähestyi häntä sanoen: