Soutaja nousi ylös, otti purren perästä kala-ämpärin ja heitti olallensa vielä vettä valuvat kalaverkot. Perässä istuva kumppali, joka vielä jäi hievahtamatta omalle paikallensa, sanoi:
"Ota pyssy mukaan, Mailloche! tuolla rinteillä ajamme piilostansa jonkun jänöjussin vai mitä, häh?"
"Otetaan vain. Varrohan, minä palaan pian", sanoi Mailloche.
Ja sitten kaahlasi hän maihin piilottaaksensa kala-ämpärin jonnekin.
Haapion tuhdolle jäänyt perämies täytteli verkalleen piippunsa ja sytytti sen.
Miehen nimi oli Labouisse (= pyökki), mutta tavallisesti kävi hän nimellä Chicot (= Kanto); kumminsa Maillochonin — eli kuten kansa tavallisesti lausui nimen Mailloche (= Nuija) — kanssa oli hän yhtynyt ryöstäjäin arveluttavaa ja epävarmaa ammattia harjoittamaan.
Ollen oikeastansa alimpia kippareita, purjehtivat he säännöllisesti ainoastaan nälkäkuukausina. Lopun vuotta liikkuivat he ryöstöretkillä. Maleksien vesillä yöt ja päivät ja väijyen kaikkea kuollutta ja elävää saalista harjoittivat he salapyyntiä vesillä, kulkivat öisillä salametsästysretkillä ja esiytyivät merirosvoina vedenlaskun aikoina. Toisinaan väijyivät he hirviä Saint-Germainin metsissä, toisinaan samoilivat he merenrannikkoja etsien hukkuneita, joiden taskut he voisivat tyhjentää, taikka keräillen veden tuomia ryysyjä, tyhjiä pulloja, jotka vuoksiveden mukana liukuivat rantaan häilyen juopuneiden lailla kaula ilmassa, taikka kokoilivat he tuulen tuomia tukkia, lautoja y.m. puutavaroita rannikolta, mistä he sitten pujahtivat keveästi piilopaikkoihinsa. Usein lähtivät he jalkaisin kotoansa keskipäivällä ja kulkivat laiskasti rantaviertä, kunnes tulivat johonkin pikku ravintolaan joen varrella. Siinä söivät he päivällistä ja tallustelivat taas rinnakkain eteenpäin. Kotoa poissa viipyivät he tavallisesti vain vuorokauden tahi kaksi ja palasivat kolmannen päivän aamuna takaisin pienessä likaisessa haapiossansa, jota he käyttivät venheenänsä.
Joinvillessä tai Nogentissa voivat venemiehet lohduttomina etsiä yön aikana hävinnyttä venettänsä, joka oli joko päässyt irti rantapaalusta ja mennyt menojansa taikka luultavammin varastettu. Sillä välin voi joku pyrkivä porvari Oisen varrella, noin 20-30 lieutä yllämainituista kaupungeista, hykerrellä käsiään ihaillessaan uutta venettä, jonka hän edellisenä iltana oli sattumalta saanut viidestäkymmenestä frangista ostaa parilta rannikkolaiselta, jotka naamasta päättäen aivan vapaehtoisesti tarjosivat sen niin huokeasta.
Mailloche palasi takaisin ryysyillä peitetyn pyssyn kanssa. Hän oli noin 40-50 vuotias, pitkä, laiha, vilkassilmäinen niinkuin lailla ahdistetut, levottomat ihmiset ja hätyytetyt otukset usein ovat. Avonaisen paidan alta näkyi aivan ohutkarvainen rinta. Mutta muuta partaa ei hänellä näyttänyt koskaan olleen kuin lyhyet viikset ja alahuulen alla tupsu karkeita karvoja. Ohimoilta oli hän kalju.
Kun hän otti päästänsä sen ruokottoman pannukakun, jota hän nimitti hatuksensa, näytti hänen päänahkansa kasvavan hienoa haahkanhaiventa, joka ei juuri hiuksen näköistä ollut, vaan enemmän kynityn kovaa iho-untuvaa.