Akka lähti köpittämään tiehensä uhaten ilmoittaa heidät santarmeille. Ja kotvan aikaa kuulivat he hänen huutavan haukkumasanoja, jotka kävivät sitä hävyttömämmiksi, mitä etemmäs hän ehti poistua.
Maillochon ojensi pyssyn toverillensa. "Nyt on sinun vuoros, Chicot!"
Labouise tähtäsi ja laukasi. Aasi sai latingin reisiinsä, mutta kun haulit olivat niin pieniä ja laukaus ammuttiin niin kaukaa, ei elukka näyttänyt välittävän niistä enempää kuin paarman puremasta. Se alkoi vain ankarasti huitoa hännällänsä sekä sääriä että selkää.
Labouise istahti tiepuoleen nauraakseen oikein mahan pohjasta. Sillä välin latasi Maillochon pyssyn uudelleen niin iloisena kuin jos olisi hän sen piippuun aivastanut.
Hän astui muutamia askelia lähemmäs ja tähtäsi samaan paikkaan kuin Labouise äsken. Tällä kertaa hypähti aasi sivulle, koetti potkia ja käänsi päätänsä. Vihdoinkin juoksi hieman verta tuon kuivan nahan alta. Latinki oli sattunut syvempään ja teki nähtävästi sangen kipeätä, sillä nyt lähti aasi pakenemaan, verkkaista, ontuvaa ja katkonaista laukkaa loivaa rinnettä ylöspäin.
Molemmat miehet kiirehtivät ajamaan sitä takaa, Maillochon harpaten pitkillä askelilla, Labouise juosta läähättäen pienen miehen pikku hölkkää.
Aasi paralta olivat voimat pian lopussa. Ähkien seisahtui se ja katsoi hätäytyneenä murhamiesten lähestymistä. Sitten oikaisi se kaulansa ylös ja alkoi kiljua.
Hengästyneenä nosti Labouise pyssynsä. Ja nyt astui hän eläintä vallan lähelle, sillä häntä ei haluttanut jatkaa enää tätä metsästystä. Kun aasi oli lakannut surullisesti kiljumasta, joka oli kuin elukan viimeinen avun- ja hädänhuuto, huudahti Labouise, jolla toisinaan oli omat tuumansa:
"Halloo, Mailloche siskoni! Joudu auttamaan, niin annamme sille vähän rohtoja!"
Mailloche avasi väkipakolla elukan suun ammollensa ja silloin pisti Chicot pyssynsä piipun sen kitaan ikäänkuin olisi hän tahtonut juottaa sille jotakin lääkettä.