Rouva Rosemilly ojentui pystyyn ja sanoi totisena:
— Mutta, oletteko ihan järjeltänne?
— En ole. Rakastan teitä ja nyt vihdoinkin olen saanut kylliksi rohkeutta sanoakseni sen teille.
He seisoivat nyt kumpainenkin suolavedessä, joka ulottui heidän pohkeisiinsa asti, ja vettä tippuvine käsineen päätänsä pidellen katsoivat he toisiaan syvälti silmästä silmään. Sitten näytti Juhani yhtäkkiä tekevän päätöksensä.
— Istukaamme tälle kallion kappaleelle, sanoi hän, niin voimme rauhassa tarinoida keskenämme.
Istuuduttuaan toistensa viereen, alkoi rouva Rosemilly:
— Rakas ystävä! Te ette enää ole lapsi, enkä minä nuori tyttö enää. Kun tänään olette tunnustaneet minulle rakkautenne, oletan tiettävästi, että ajatuksenne on mennä kanssani naimisiin.
— Luonnollisesti!
— Oletteko puhutelleet isäänne ja äitiänne asiasta?
— En, tahdoin ensin kysyä teiltä, huolitteko minusta.