— Kyllä! Sillä hän on kihlattu morsiameni.
Toinen irvisteli vielä pahemmin:
— Ha, ha! Sepä suloista. Nyt ymmärrän, minkä tähden minun ei pidä kutsuman häntä leskeksi. Hassullapa tavalla muutoin osasit kertoa kihlauksestasi.
— Minä kiellän sinua tekemästä pilkkaa … ymmärrätkö … minä kiellän sen.
Juhani oli lähestynyt kalpeana ja hänen äänensä vapisi, raivoissaan siitä ivasta, jolla Pietari puhui naisesta, jota hän rakasti ja jonka hän oli valinnut.
Mutta äkkiä myöskin Pietari raivostui. Kaikki se raivo ja viha ja mielen kuohu ja äänetön toivottomuus, mikä oli kokounut hänen sieluunsa, nousi hänen päähänsä ja vei hänen malttinsa.
— Sinä uskallat? Mutta minä käsken sinun pitämään suusi, kuuletko, minä käsken.
Hämmästyneenä tästä valtavasta purkauksesta oli Juhani muutamia silmän räpäyksiä hiljaa, jolla aikaa hän, melkein kadotettuaan vihansa kuohun, etsi sitä sanaa, joka katkeroittaisi hänen veljeään kaikkein enimmin.
— Tiedän kyllä, että olet kauan kadehtinut minua.
Pietari purskahti kohti kurkkua ivanauruun.