— Kadehtinut sinua! minä? ja minkä tähden? kasvojesi tiimalta kai ja lahjojesi?
— Olet kademielinen minulle ja olet ollut aivan siitä saakka, kun olimme pieniä; ja nyt olet raivostunut, kun hän otti ennemmin minut eikä tahtonut sinusta mitään tietää.
— Minä … minä … kademielinen sinulle? ja tuon typerän naikkosen takia, tuon itsestään pitävän kalkkunan, tuon lihavan kanan.
Juhani, joka huomasi pistoksiensa käyneen, pitkitti:
— Sinä olet sukkamielisyydestä pakahtumaisillasi! Ja saatuani rahat rupesit minua vihaamaan, sen olet näyttänyt jos jollakin tavalla. Ei kulu tuntiakaan, jolloin ei pursua sappesi.
Pietari puristi nyrkkiä vimmoissaan, ja tuli hänelle vastustamaton halu rynnätä veljensä päälle ja tarttua häntä kurkkutorvesta kiini.
— Siitä pidä suusi lukossa, elä vaan niistä rahoista virka.
Juhani huusi:
— Kateus säkenöi sinusta. Et sano sanaakaan isälle, äidille tahi minulle, jossa se ei ilmestyisi. Tultuani rikkaaksi olet käynyt myrkylliseksi ja kiusaat äidiltä hengen, ikään kuin se olisi hänen vikansa.
Pietari oli väistynyt kamiinin luo, suu puoleksi avoinna ja silmät selällään, sellaisen kurjan vimman vallassa, joka saattaa ihmiset rikoksiin.