Hän asui suuressa rakennuksessa, joka oli hänen omansa. Hänen akkunoistaan voi nähdä koko Havren sataman.
Nähtyään rouva Rolandin, joka ensiksi astui sisään, levitti hän sylinsä ja suuteli häntä sen sijaan kun hän muutoin ojensi hänelle ainoastaan kätensä; hän arvasi käynnin tarkoituksen.
— Et ole ollut ulkona tänään? kysyi rouva Roland.
— En! olen vähin väsyksissä.
Ja ikäänkuin kiittääkseen Juhania ja hänen äitiään kertoi hän miten mainion hauskaa oli ollut eilesellä huvimatkalla. Heidän pitäisi panna toimeen toinen samanlainen…
Nuori mies keskeytti hänet:
— Ennenkuin toisen alamme tulee meillä olla ensimäinen selvillä. Sainhan eilen itselleni tietoon vaimon. Ja nyt tulee äiti kanssani kysymään, onko hän tänään mieltä muuttanut.
Rouva Rosemilly myhähti:
— En ole — en koskaan muuta ajatustani.
Niin ojensi Juhani hänelle leveän kätensä