— Erinomaisesti, hyvä rouva… — vastasi Coryse, joka heti äkkäsi heidän tarkkaavaiset katseensa.
Hän olikin tällä hetkellä suuren uteliaisuuden kohteena. Juttu kosimisesta, rukkasista ja herra d'Aubièresin lähdöstä, — tämä oli nimittäin nähty kello yhdeksän aamulla siviilipuvussa, matkalaukku vaunuissaan ajamassa asemalle — liikuskeli jo Pont-sur-Sarthessa. Ja rouva de Bassigny oli kertonut sen messussa seuralaisilleen ihmetellen suuresti, miten "tuo tyttö, jolla ei ole penniäkään, antaa rukkaset herttualle, jolla on korkoja kaksikymmentäviisituhatta."
Kaikki olivat kateellisia tyttöparalle ja harmittelivat sekä kosintaa että rukkasia.
— Mitenkähän osaisin tarpeeksi hienosti syöttää hänelle Marc-sedän perinnön?… — tuumi Untuva everstinrouvan tuikeasti tarkastaessa häntä. — Se ei ole helppoa!… Johdannon täytyy näyttää aivan luonnolliselta…
— Olen kovin iloinen tavatessani teidät, neiti Coryse — sanoi rouva de Bassigny rakastettavasta. Nythän voin pyytää teitä viemään äidillenne sanan, jonka muuten olisin lähettänyt hänelle kotiinpäästyäni… Aikomukseni on nimittäin kutsua hänet sekä teidät ja herra de Bray meille päivällisille torstaina kello viisi… Herra Marc on myöskin tervetullut… jos hän vain suostuu tulemaan… vaikken juuri usko hänen suovan meille sitä kunniaa…
Untuva tarttui heti tarjottuun tilaisuuteen ja katsellen mitä tarkimmin rouva de Bassignyta voidakseen selvästi seurata pienintäkin ilmevaihetta hänen kasvoillaan vastasi kirkkaalla äänellä:
— Setäni ei mielellään käy vieraisilla… eikä missään tapauksessa voi saapua torstaina… sillä hän matkustaa pois…
— Aubièresin herttuan kanssako?… — kysyi everstin rouva ilkeästi.
Untuva ei ollut ymmärtävinään, vaan vastasi tyynesti:
— Ei… Hän matkustaa aivan yksinään… Hänen tätinsä, rouva de Crisville, on kuollut ja…