— Messu ei vielä voi olla lopussa… He ovat poistuneet ennen muuta seurakuntaa saadakseen puhella rauhassa…
Ja nähdessään kaunottaren taivuttavan soreaa vartaloaan tuon pienen miespahasen puoleen, joka tuskin ulottui hänen olkapäähänsä, ajatteli Coryse.
— Kuinka hullunkurista kaikki sentään onkaan!… Herra Delorme on sata kertaa komeampi kuin varakreivi!… En käsitä, mikä häntä mahtaa miellyttää tuossa miehessä?… Pikku Barfleurilla ei ole älyä, sydäntä eikä edullista ulkomuotoa… Hän on ilkeä ja tyhmä… Mutta ehkäpä rouva Delormea viehättää hänen aateliskirjansa… Kaikki kunnioittavat sittenkin sitä, vaikka kuinka väittäisivätkin halveksivansa aateluutta… Ahaa!… Rouva Delorme poistuu siis ensimmäisenä… Barfleur saavuttaa hänet sitten ulkopuolella… joten heillä on tilaisuus vielä kadulla tai puistossa pitää pieni puheluhetki… aivan sattumalta…
Hän seurasi silmillään nuorta naista, joka poistui keinuttaen notkeaa vartaloaan, katseli hänen hienoja vyötäisiään ja pyöreitä lanteitaan ja mietti mielessään:
— Lienee suloista olla noin kaunis!… Minäkin haluaisin olla kaunis!…
Rouva de Bray oli niin usein saarnannut Coryselle hänen rumuuttaan ja kömpelyyttään, että tyttö uskoi siihen vakavasti.
Äänten sorina keskeytti hänen mietteensä. Rouva de Bassigny astui ulos kappelista seurassaan pari kolme paikkakuntalaista ihailijatartaan.
— Ohhoh!… — arveli Coryse. — Nyt lienee pikku jutelmani paikallaan!…
Ja hän kulki hitaasti, pää painuksissa ryhmää vastaan näyttäen perin syventyneeltä omaan hommaansa kieritellessään edellään pientä kiveä kenkänsä kärjellä.
— Kas!… Tässähän on neiti Untuva!… — huudahti rouva de Bassigny. — Kuinka voitte neiti Untuva?…