Väki alkoi poistua kappelista. Everstin rouva sanoi jäähyväiset Coryselle ja kiiruhti tulevia vastaan innoissaan saadessaan kertoa tällaisen uutisen. Untuva huomasi etäältäkin kasvojen synkkenevän kertojan päästessä pitemmälle.
— He ovat saaneet nokilleen! — ajatteli hän. Tein viisaasti tullessani tänne…
Äkkiä hän ryntäsi kappelia kohden. Hän oli nähnyt isä de Ragonin lähestyvän säännöllisin ja hiljaisin askelin.
— Häntä minä en saa päästää käsistäni!… Tyttö kiiruhti jesuitan luokse ja kysyi kohteliaasti:
— Sallitteko minun lausua teille pari sanaa?…
Ja, kun jesuiitta heitti levottoman katseen muutamiin muihin henkilöihin, jotka myöskin näyttivät odottavan häntä, vakuutti Untuva:
— Oi!… Nyt en tarvitse pitkää aikaa!… Eilen lörpöttelin aivan liiaksi…
— Ette suinkaan, lapseni… eilinen puheenne on päinvastoin suuresti kiinnittänyt mieltäni…
— Olette kovin hyvä… Mutta minä tiedän tehneeni väärin puhellessani sedästäni ja hänen politiikastaan… ja tahtoisin pyytää teitä olemaan kertomatta äidilleni — joka tänään tulee teitä tapaamaan silloista keskusteluamme…
— Vakuutan teille… virkkoi isä de Ragon kuivahkosti käyden kärsimättömäksi — että te suunnattomasti liioittelette keskustelumme merkitystä…