— Enpä niinkään!… Minähän uskottelin teille… taikka miltei uskottelin… ettei setäni tällä kertaa asettuisikaan herra de Bernayn vastaehdokkaaksi, koska hän ei ollut tarpeeksi rikas…
— Aivan niin!… Entä sitten?…
— No, siinä uskossa minä silloin olin… Mutta nyt hän asettuukin ehdokkaaksi, koska hän onkin tarpeeksi rikas…
— Niinkö!… — virkkoi jesuiitta synkistyen.
Ja unohtaen äkkiä elämässään aina noudattamansa varovaiset ja viisaat periaatteet kysäisi hän muitta mutkitta:
— Mistä hän sitten nyt on saanut rahoja? Untuva vastasi viattomasti:
— Hän on tätinsä, eilen kuolleen rouva de Crisvillen ainoa perijä…
Isä de Ragon aivan jähmettyi hämmästyksestä jääden seisomaan suu selällään. Vanha rouva de Crisville oli — ennenkuin sairaalloisuus oli pakoittanut hänet muuttamaan Pauhon — kuulunut isä de Ragonin rippilapsiin, ja tämä tiesi itse sanelleensa hänelle koko testamentin, missä jesuiittoja ei suinkaan oltu unohdettu. Ja nyt tämä vanhus kuoli hänen vaikutuspiirinsä ulkopuolella, jättäen täyttämättä nämä puolinaiset lupaukset, mitkä oli häneltä niin suurella vaivalla houkuteltu, säätäen omaisuutensa sellaiselle henkilölle… oikealle sosialistille, joka jo edeltäkäsin oli varakas; vaaralliselle miehelle, jota hän täten tietämättään auttoi taistelussa kaikkea sitä vastaan, mitä hänen olisi pitänyt kunnioittaa ja tukea!
Viimein hän kysyi pikemmin itsekseen kuin Untuvalta, joka innoissaan ahmi häntä silmillään:
— Tuo omaisuus on kaiketi aivan suunnaton?…