Ja kun apotti palasi kantaen huolellisesti liian täyttä maljakkoa, jonka laitojen ylitse vesi lainehti muodostaen puroja pitkin hänen kiiltävää kaapuaan, huusi Untuva hänelle iloisesti:
— Herra apotti!… Olen niin tyytyväinen!…
— Kas vaan!… — virkkoi apotti onnellisena. — Tuopa kuuluu toiselta kuin eilen aamulla!…
Hän oli ottanut ruusut ja järjesteli niitä suurilla, kankeilla käsillään maljakkoon hyvin kömpelösti, mutta koettaen olla äärettömän varovainen. Päätettyään tämän työn istahti hän Corysea vastapäätä.
— Herra apotti… tästä aamusta lukien on Marc-setä hirvittävän rikas…
— Miten niin, lapseni?…
— Herranen aika!… Ette kai luule hänen ryöstäneen postivaunua?… Ei… Hän on perinyt rouva de Crisvillen…
— Onko rouva Crisville kuollut?…
— On kuin onkin, herra apotti!…
— Oi!… Ihmisparka!… Hänhän oli niin antelias… niin hyvä köyhille!…