— Voi!… sanoi hän, kääntyen ukko Jeanin puoleen. — Jopa nyt jotakin!… En ehdi enää tunnille… Tuossa istuvat jo työmiehet syömässä… Kello on neljä!…
Ja hän jatkoi räpäyttäen silmäänsä:
— Kas!… Eiköhän tuo vain ole kreivi d'Axen?…
— On kuin onkin, neiti Coryse… Se on varmasti hän!…
Polku mutkitteli, ja Untuva kadotti ryhmän näkyvistään. Mutta kohdakkoin heidän lähestyessään kohosi puhelu alhaalta heidän korviinsa:
— Niin… — sanoi prinssin ääni, ja Untuva tunsi heti sen musikaalisen soinnun. — Tuo uskontunnustus on kerrassaan hyvä… ja jos minulla olisi oikeus valita tällä paikkakunnalla… niin en epäilisi antaa ääntäni sille, joka on kirjoittanut tuollaisen julistuksen…
Untuva kääntyi juuri tien taipeessa.
— Oi!… — huudahti hän. — Tehän siellä olettekin Armollinen…
Hän pysähtyi aavistaen heikosti, ettei prinssi halunnut tulla tunnetuksi, ja tämä kiittikin tyttöä kädenliikkeellä vastaten:
— Minäpä juuri, neitiseni!…