— Kukaan ei kuule meitä!… — virkkoi Untuva osoittaen neitejä, jotka kulkivat edestakaisin salin halki.
Seisottuaan hetkisen vaiti, ajatuksiinsa syventyneenä, hän mutisi äkkiä aivan kuin jatkaen itsekseen alkamaansa keskustelua:
— Hänkin pettää miestänsä, tuo rouva de Liron!…
— Mutta vaikene toki!… — huusi Marc-setä katsoen levottomana ympärilleen. — Suu kiinni, herran tähden!…
Ja hän lisäsi suuttuneena:
— Nuorten tyttöjen ei sovi puhella asioista, joita he eivät ymmärrä… ja joita heidän ei sovi ymmärtääkään…
— Tiedän varsin hyvästi, ettei minun sovi ymmärtää yhtään mitään… Enkä minä muuten paljoa ymmärräkään… Mutta täytyyhän minun kuulla, eikö totta?… ellen pane pumpulia korviini, kuten serkku La Balue…
— Nuori tyttö ei kuule mitään, ellei hän halua kuunnella!…
— Oi! tuopa nyt on roskaa!… Minä en koskaan kuuntele ja kuitenkin minä kuulen aina!… Ja joskus olisin paljon mieluummin kuulematta!… kuten esimerkiksi silloin… kun puhuttiin rouva de Lironista…
— Kiellän sinua mainitsemasta nimiä!… Täällä voi olla joku palvelija tai kamarineitsyt tai muita ihmisiä hänen talostaan…