Kun varakreivi aikoi puolustautua, jatkoi hän yhä kiihtyen:
— Oi, enhän väitä, ettet sinä voisi joskus olla hyväkin minulle!… Annathan sinä minulle lahjoja… tanssipuvunkin… joka on niin soma… Siihen pukeudun tänäkin iltana… sillä se on paljon tyylikkäämpi kuin isän puku… Niin… Annathan sinä lahjoja… Mutta rakkaus!… Se on nyt lopussa!…
— Älä lörpöttele!…
— On, totisesti on!… Sanopa ensinnäkin,… voisitko sinä… jos muka rakastaisit minua… sallia minun mennä naimisiin pikku Barfleurin kaltaisen apinan kanssa… Voisitko?…
— Enhän minä ole sanallakaan…
— Et olekaan… Mutta oletko muka sitä sitten vastustanut?… Enkä minä huoli apinasta!… Enkä kestään ihmisestä!…
Hän astui Marc-sedän eteen ja jatkoi katkerasti:
— Sitä paitsi on kaikki sinun syytäsi… tuo jankuttaminen… ja naittamisvimma!… Niin!… Se on sinun roskarahojesi syy!… Jos niitä ei olisi… niin minut jätettäisiin rauhaan nurkkaani… kuten ennenkin…
Ja peittäen kasvonsa käsiinsä hän purskahti epätoivoiseen itkuun.
— Anna hänen olla!… — sanoi Marc-herra de Braylle, joka aikoi mennä lohduttamaan tyttöä. — Hän on hermostunut… Menkäämme pois… ja jättäkäämme hänet itkemään… Se on rauhoittava häntä…