— Oi!… — Ajatelkaapa!… Hän ei ollut ensinkään mielissään!… Hän miltei suuttui minulle!…
— Hän valehtelee!… — ajatteli Untuva. — Marc-setä oli tietysti ihastunut… Tuon hän sanoo vain näön vuoksi…
Ja hänkin kiipesi nyt vuorostaan varakreivin luo ja avasi oven naputtamatta.
Marc-setä istui kirjoituspöytänsä ääressä nojaten päätään käsiinsä eikä kuullut hänen tuloaan, kunnes Untuva raivosta vavisten kysyi häneltä ohuesti:
— Mitä hän täällä teki?…
Kuullessaan veljentyttärensä äänen nousi Marc tyytymättömänä.
— Mitä asiaa sinulla sitten on?
Kun Untuva näki setänsä itkettyneet kasvot, ei hän enää tuntenut muuta kuin rajatonta sääliä rakastettua setäänsä kohtaan. Hän unohti kaiken ja toisti vain hämmentyneenä ja kauhuissaan:
— Itketkö sinä?… Miksi sinä itket?… Hyvä Jumala!…
Ja hän jatkoi arasti: