— Pidänkin hänestä totisesti aika lailla!… mutta en mennäkseni naimisiin hänen kanssaan!… Hän on ensinnäkin minun mielestäni niin vanha… ja toiseksi luulisin elämän hänen rinnallaan tulevan ikäväksi…
Markiisitar loi mieheensä epäystävällisen katseen ja vastasi:
— Naimisiin ei mennäkään hauskuuden takia!…
— Vai niin!… Mutta minäpä menenkin naimisiin yksinomaan sen takia!…
— Tyttöhän on hullu!… Ei kannata puhua!… Minä poistun, se on viisainta!…
Ja nousten tavalla, jota hän itse piti hyvin ylhäisenä, mutta joka olikin sangen koomillinen, astui markiisitar pitkin askelin ulos salongista.
Oven sulkeuduttua paukahtaen hänen jälkeensä sanoi herra de Bray lempeästi:
— Sinä teet pahoin, Coryse pienoiseni, kun…
Coryse, joka huolimatta äitinsä äänekkäästä lähdöstä oli pysynyt aivan rauhallisena istuessaan vanhan, haalistuneella silkillä päällystetyn nojatuolin pohjalla, johon hän kokonaan katosi, kavahti vilkkaasti pystyyn:
— Minkätähden sinä kutsut minua Coryseksi?… Mikset sinä sano Untuva. Oletko siis sinäkin vihainen minulle?…