— Olin innoissani… — jatkoi rouva de Givry — juoksin heti apotti Châtelin luokse… kertomaan hänelle että olin ripittäytynyt isä de Ragonille… ja saanut häneltä luvan… Hän kysyi silloin minulta: "Lapseni, oletteko te siis tyytyväinen isä de Ragoniin?" En uskaltanut liian selvästi ilmaista ihailuani isä de Ragonia kohtaan enkä sanoa, kuinka hyvää hänestä oikeastaan ajattelin… peläten loukkaavani apotti Châtelia… vaan vastasin vain "olen", koska en tahtonut valehdellakaan… Mutta silloin sanoi apotti: "No, palatkaa sitten hänen luokseen!… Olisin sanomattoman kiitollinen, jos sen tekisitte… sillä en tiedä ketään muuta, jonka ripit olisivat niin rutikuivat kuin teidän!…" Ajatelkaa!… Hän sanoi todellakin rutikuivat!…
— Hän on oppinut sen minulta!… huusi Coryse nauraen. — Apottiparka!… Hän on niin hyvä ja hullunkurinen!…
— Kuule, Luce… — neuvoi Marc de Bray. — Jos olet viisas, niin et liiaksi levitä tätä juttua…
— Miksi niin?… kysyi rouva de Givry viattomasti.
— Siksi, että ihmiset muuten nauravat sinulle… ja apotille… — lisäsi hän arvellen nuoren rouvan varmemmin vaikenevan pelosta vahingoittaa rippi-isäänsä kuin pelosta vahingoittaa itseään.
Markiisitar huudahti:
— Apotti Châtel on alhais-syntyinen!… Hän ei ymmärrä mitään!… Hän ei ole vähääkään hienotunteinen… tai tietoinen maailman vaatimuksista… ja Coryse on tietysti valinnut juuri hänet rippi-isäkseen…
— Apotti Châtel ei ole rippi-isäni… — vastasi Untuva — tai oikeastaan hän ei ole sitä enää…
— Milloin jätit hänet, jos saan luvan kysyä?…
— Noin kolme tai neljä vuotta sitten… kun minua ei enää pidetty silmällä, ja minä sain kulkea yksinäni Jeanin kanssa… melkein heti ensimmäisen ripilläkäyntini jälkeen…