— Mutta…
— Sinä höpertelet, juuri höpertelet!… Minäpä haastankin sinut selittämään asiaa… On vain kaksi mahdollisuutta. Joko minä en alistu tähän ja siinä tapauksessa väittelen, tai en väittele ja silloin taas alistun kaikkeen…
— Sinähän voisit oikeastaan väitelläkin… mutta toisessa äänilajissa, ja ennen kaikkea toisilla sanoilla… Sinun kielenkäyttösi ärsyttää äitiäsi…
— Niin… Kyllä minä tiedän… Hän rakastaa ylevää tyyliä!…
Kaikki lapsen silmissä loistanut hellyys ja rajaton hyvyys katosi, ja hän lisäsi jäykällä äänellä:
— Hänhän onkin hyvin hienostunut!… Herra de Bray sanoi huolestuneen näköisenä:
— Sinä tuotat minulle paljon, paljon surua…
— Jumalani!… Minähän en tahtoisi milloinkaan tuottaa sinulle surua!… Minä rakastan sinua niin!…
— Minäkin rakastan sinua suuresti…
— Miksi siis kuitenkin tahdot lähettää minut pois… naittaa minut?…