— Olisiko se surettanut sinua?…
— Luonnollisesti!…
— Aubièresin suru säälittää minuakin suuresti… Mutta sittenkin… Nyt kun kaikki on lopussa… voinen minä sanoa sinulle Untuvani… että minun mielestäni sinä olet menetellyt oikein…
— Sepä hauskaa!… Entä isä?…
— Hänkin on samaa mieltä…
— Silloinhan on kaikki hyvin!… Tuletko ratsastamaan tänä aamuna?
— En… Minun täytyy kirjoittaa muutamia kirjeitä… en ole vielä edes kertonut sinulle suurta uutistani… Täti de Crisville on kuollut!…
— Niinkö!… — virkkoi tyttö välinpitämättömänä. — Hän ei ollut minun tätini… En tuntenut häntä!… Etkä muuten sinäkään… Hänhän oli aina etelässä…
— En olekaan tavannut häntä usein… mutta olin kuitenkin hänen kummipoikansa…
Ja Marc-setä jatkoi levollisesti: