Untuva vastasi epäselvällä äänellä:
— Suo anteeksi!… Kas, minä olen niin hermostunut… En tiedä, mistä se johtuu!… Juuri hiljan lähti herra d'Aubières, joka piti minusta niin paljon… ja nyt lähdet sinäkin…
Hänen kyyneleensä vuotivat yhä runsaammin, ja hän lopetti:
— Katso, minulla ei ole joka sormelleni ihmisiä, jotka pitävät minusta, senhän tiedät…
— Älä nyt Untuva… Enhän minä lähde ikiajoiksi!… En matkusta maapallon ympäri, ole varma siitä!… Ranska riittää minulle… Muualla minä sairastan "spleeniä"!…
— Minkätähden sinä sanot "spleen"… koti-ikävän asemasta?… Eihän se nimitys ole mitenkään häpeällinen… En siedä ihmisten puhuvan englantia!…
— Huomaan ilokseni sinun jo voivan paremmin, Untuva!… Pikku luonteesi on taasen entisellään… Niin… Toru minua vain niin paljon kuin sinua haluttaa!… Mutta nauraa sinun myöskin täytyy… Muuta en pyydä…
— Nytpä sinä voitkin aikaansaada suuria politiikassa… Tällä kertaa tuo viime vaalien pikku piimänaama ei tulekaan läpäisemään… Nuo rahatpa saapuivat oikeaan aikaan!… Vielä on kuukausi jäljellä ensi vaaleihin… Sinä ehdit vielä kukistaa tuon "kelpo isien" oppilaan!… joka valehtelee työläisille… joka valehtelee yläluokalle… joka valehtelee lakkaamatta!… Niin… Sinä olet kukistava hänet… Ja sepä onkin minulle mieleen!… Marc-setä kysyi nauraen:
— Johtuuko se harrastuksesta minua vaiko vastenmielisyydestä kilpailijaani kohtaan?…
— Kummastakin!… Entä armeliaisuus sitten?… Etköhän sinä nyt tule harjoittamaan sitä oikein laajalti?… Sinähän jakelit almuja jo ennenkuin sinä olit rikas…