Sitten jännitti hän jousen, asetti nuolen paikoilleen, tähtäsi ja ampui suoraan hyvän, vanhan runoilijan sydämeen.
"Näetkö nyt, että kaaripyssyni on kunnossa!" sanoi hän sitten, nauroi ja juoksi matkoihinsa.
Sitä pahaa poikaa! Menee haavoittamaan vanhaa runoilijaa, joka on ottanut hänet lämpöiseen huoneeseensa, ollut hänelle niin hyvä ja antanut hänelle makeaa viiniä ja kauneimman omenansa.
Hyvä vanha runoilija makasi itkien maassa, nuoli oli todella lävistänyt hänen sydämensä. "Hyi", virkkoi hän, "kuinka paha poika se Amor on! Minäpä kerron tämän kaikille hyville lapsille, jotta he ymmärtävät olla varoillaan eivätkä mene leikkimään hänen kanssansa, sillä hän tekee heille paljasta kiusaa!"
Kaikki hyvät lapset, sekä pojat että tytöt, joille hän tapauksen kertoi, pitivätkin varansa ja karttoivat häijyä Amoria, mutta lopulta narrasi hän heidät kuitenkin, sillä hän on niin perin viisas ja viekas veitikka! Kun ylioppilaat tulevat luennoiltaan, juoksee hän heidän rinnallaan kirja kainalossa, yllä mustat vaatteet. Häntä on mahdoton tuntea, ja he käyvätkin kiinni hänen käsivarteensa luullen häntä ylioppilaaksi, mutta samassa pistää hän nuolensa heidän rintaansa. Kun tytöt tulevat papin luota ja seisovat kirkossa, lähtee hän ahdistamaan heitäkin. Niin, alituisesti hän ahdistelee ihmisiä! Hän istuutuu suureen kattokruunuun teatterissa ja hulmahtaa siellä täyteen liekkiin. Ihmiset luulevat että lamppu se siellä vain palaa, mutta pian he kyllä huomaavat jotakin outoa. Hän juoksentelee puistoissa ja kävelypaikoilla, niin, kerran on hän ampunut nuolensa suoraan sinun isäsi ja äitisi sydämeen! Kysy vain heiltä, kyllä he tietävät kertoa. Se Amor on niin paha poika, älä milloinkaan ryhdy kauppoihin hänen kanssaan. Hän ahdistelee kaikkia ihmisiä. Ajattelehan, kun hän kerran ampui nuolensa vanhan mummosikin rintaan, mutta siitä on kauan, se haava on jo parantunut; mutta ei hän sitä koskaan unohda. Hyi sitä pahaa Amoria!
Mutta nythän sinä hänet tunnet! Nyt tiedät mikä paha poika hän on!
MATKATOVERI.
Johannes raukka oli hyvin suruissaan, sillä hänen isänsä oli kuolemaisillaan. He olivat kahden pienessä huoneessa; lamppu paloi kituen pöydällä, sillä öljy oli vähissä. Oli jo myöhäinen ilta. —
"Sinä olet ollut hyvä poika, Johannes!" virkkoi sairas isä. "Kyllä Jumala auttaa sinua eteenpäin maailmassa!" ja hän loi häneen vakavat, lempeät silmänsä, veti syvältä henkeään ja kuoli. Näytti siltä kuin hän vain olisi nukkunut. Mutta Johannes itki katkerasti, sillä eihän hänellä ollut ainoaakaan omaista maailmassa, ei isää eikä äitiä, ei veljeä eikä sisarta. Johannes raukka! Hän virui polvillaan vuoteen ääressä, suuteli kuolleen isänsä kättä, ja suolaiset kyyneleet valuivat vuolaina hänen silmistään. Vihdoin painuivat hänen silmänsä umpeen, ja hän nukkui pää sängyn kovaa laitaa vastaan.
Hän näki kummallista unta: aurinko ja kuu tulivat kumartamaan häntä, hänen isänsä oli terveenä ja reippaana ja nauroi kuten hänen tapansa oli, kun hän oli oikein hyvällä tuulella. Kaunis tyttö, kultakruunu päässään, ojensi Johannekselle kätensä. Hänellä oli niin pitkät, kauniit hiukset, ja Johanneksen isä sanoi: "näetkös minkä kauniin morsiamen olet saanut? Hän on ihanin tyttö koko maailmassa!" Siihen Johannes heräsi. Kaikki unen kauneus oli poissa, hänen isänsä makasi kylmänä vuoteessaan, he olivat kahden. Johannes raukka!