Jo teki keisarin itsensäkin mieli nähdä kangas niin kauan kuin se vielä oli kuteilla. Hän vei mukaansa joukon mainioita miehiä, muitten muassa ne molemmat taitavat virkamiehet, jotka ennen olivat käyneet tarkastamassa kangasta, ja läksi viekkaitten petkuttajien luo. Miehet kutoivat minkä jaksoivat, mutta ilman loimia ja kuteita.
"Eikö se nyt ole erinomaista!" sanoivat molemmat taitavat virkamiehet. "Teidän majesteettinne suvaitsee vain katsella tätä mallia, näitä värejä!" ja sitten he osoittelivat tyhjiä kangaspuita, sillä he luulivat, että toki muut näkivät kankaan.
"Mitä kummaa!" ajatteli keisari; "minähän en näe mitään! sehän on kauheaa! olenko minä typerä? Enkö minä kelpaa keisariksi? Kovempi kolaus ei olisi voinut minua kohdata!" — "Oi, se on erittäin kaunista!" sanoi keisari. "Ilmoitan kaikkein korkeimman tyytyväisyyteni!" ja hän nyökytti ystävällisesti päätään ja katseli tyhjiä kangaspuita. Hän ei tahtonut sanoa, ettei hän nähnyt mitään.
Koko hänen seurueensa katsoa tirkisteli, mutta ei nähnyt enempää kuin edellisetkään. Kaikki he kuitenkin keisarin mukana vakuuttivat: "oi, se on erittäin kaunista!" ja kehottivat keisaria käyttämään uusia vaatteita siinä suuressa juhlakulkueessa, joka piakkoin pantaisiin toimeen.
"Se on erinomaista, ihanaa, suuremmoista!" kuului suusta suuhun, ja kaikki olivat kankaaseen erittäin mieltyneet.
Keisari antoi molemmille petkuttajille napinlävessä kannettavan ritarimerkin sekä kankurijunkkarin arvonimen.
Juhlan piti alkaa aamupäivällä, ja koko edellisen yön valvoivat petkuttajat ja tekivät työtä kuudentoista kynttilän valossa.
Kansa saattoi nähdä, että keisarin uusilla vaatteilla oli kiire. Kankurit olivat ottavinaan kankaan kangaspuilta, leikkelivät ilmaa suurilla saksilla, neuloivat neulalla, jonka silmässä ei ollut lankaa, ja sanoivat vihdoin: "Kas, nyt ovat vaatteet valmiit!"
Keisari ja hänen ensimäiset hoviherransa tulivat paikalle, petkuttajat nostivat toisen kätensä ilmaan ikäänkuin jotakin esinettä pidellen ja sanoivat: "kas, tässä housut! tässä takki! tässä viitta" ja niin edespäin. "Ne ovat kevyet kuin hämähäkin verkko! Luulisi pukevansa tyhjää ylleen. Mutta sehän se juuri on niiden ansio!"
"Niin kyllä!" sanoivat hoviherrat, mutta eivät nähneet mitään, sillä eihän siinä ollut mitään nähtävää!