#p "Riennä, riennä, sotamies! Kuolemaan sun kulkee ties!" p#
Paperi halkesi, ja tinasotamies syöksyi veteen mutta joutui samassa suuren kalan kitaan.
Hui kuinka tuli pimeä! Kalan vatsassa oli vielä synkempää kuin ojasillan alla, ja sitten siellä oli niin ahdasta. Mutta tinasotamies pysyi vakaana, makasi suorana kuin seiväs, kivääri kainalossa.
Kala hyppi ja kieppui, se teki mitä kamalimpia liikkeitä, vihdoin viimein se pysähtyi ja oli ihan hiljaa. Oli kuin salama olisi iskenyt siihen. Jo paistoi vastaan kirkas päivä, ja joku huusi: "Tinasotamies!" Kala oli joutunut ihmisen pyydykseen, torille ja sieltä keittiöön, missä palvelustyttö halkaisi sen suurella veitsellä. Hän kävi hyppysineen kiinni sotamieheen ja vei hänet sisähuoneeseen. Paikalla riensivät kaikki katsomaan sitä merkillistä miestä, joka oli matkustanut kalan vatsassa. Mutta tinasotamies ei ollut ensinkään ylpeä. He asettivat hänet pöydälle ja — voi ihmettä ja kummaa! Tinasotamies oli palannut samaan huoneeseen, missä hän ennen oli ollut, hän näki samat lapset, ja samat leikkikalut olivat pöydällä. Entisellään oli linnakin ja herttainen pieni tanssijatar. Neiti seisoi yhä toisella jalallaan ja piti toista korkealla ilmassa, hän oli hänkin vakaana pysynyt paikoillaan. Tämä liikutti tinasotamiehen mieltä niin, että hän oli vuodattamaisillaan tinakyyneliä, mutta eihän sellainen olisi sopinut. Hän katsoi neitiin, ja neiti katsoi häneen, mutta kumpikaan ei virkkanut mitään.
Samassa tuli toinen pikkupojista ja viskasi sotamiehen suoraan uuniin. Hänellä ei ollut siihen mitään syytä. Nuuskarasian noita varmaan oli pitänyt peliään.
Tinasotamies seisoi liekkien keskellä hirveässä kuumuudessa. Ei hän itsekään tietänyt tuliko hänessä poltti vaiko rakkaus. Hänen värinsä olivat kokonaan kuluneet; matkan rasitukset vaiko suru häntä olivat kuluttaneet, sitä ei kukaan saattanut sanoa. Hän loi katseensa pieneen neitiin, ja neiti katsoi häneen. Sotamies tunsi sulavansa, mutta seisoi yhä vakaana, kivääri kainalossa. Samassa avasi joku oven, tuulenpuuska kävi kiinni tanssijattareen, ja hän lensi keveänä kuin keijukainen uuniin tinasotamiehen luo, hulmahti tuleen ja hävisi. Tinasotamies suli palloksi, ja kun palvelustyttö seuraavana päivänä otti tuhkaa uunista, tapasi hän hänet pienenä tinasydämenä. Tanssijattaresta ei ollut jälellä muuta kuin paljetti, ja sekin oli palanut sysimustaksi.