— Se riippuu sinusta itsestäsi, sanoi haltiatar. — Jollet sinä, niinkuin Aatami, anna johdattaa itseäsi kiusaukseen tekemään sitä, mikä on kiellettyä, niin voit ainiaaksi jäädä tänne.
— Minä en koske omenoihin hyvän- ja pahantiedon puussa! sanoi prinssi.
— Täällähän on tuhansia yhtä kauniita hedelmiä kuin ne.
— Koettele itseäsi, ja jollet ole tarpeeksi luja, niin seuraa Itätuulta, joka toi sinut. Hän lentää nyt takaisin eikä palaa sataan vuoteen. Se aika tulee tällä paikalla kulkemaan sinulta, ikäänkuin se olisi vain sata tuntia, mutta se on pitkä aika kiusaukselle ja synnille. Joka ilta kun minä lähden luotasi, täytyy minun huutaa sinulle: tule mukaan! Minun täytyy viitata sinulle kädelläni, mutta jää paikoillesi. Älä lähde mukaan, sillä silloin sinun ikäväsi joka askeleelta käy suuremmaksi: sinä tulet saliin, missä hyvän- ja pahantiedon puu kasvaa; minä nukun sen lemuavien, riippuvien oksien alla, sinä painut minun ylitseni ja minun täytyy hymyillä, mutta jos sinä painat suudelman minun suulleni, niin vaipuu paratiisi syvälle maahan ja on sinulta mennyttä. Erämaan tikerä tuuli tulee puhaltamaan ympärilläsi, kylmä sade pisaroimaan hiuksistasi. Suru ja tuska ovat olevat osasi.
— Minä jään tänne! sanoi prinssi.
Ja Itätuuli suuteli häntä otsalle ja sanoi:
— Ole luja, niin tapaamme taas täällä sadan vuoden perästä. Hyvästi, hyvästi! ja Itätuuli levitti suuret siipensä, ne loistivat kuin ohrasalamat syksyllä tai revontulet kylmänä talvena.
— Hyvästi, hyvästi! helähteli kukkasista ja puista.
Haikarat ja pelikaanit lensivät jonoissa kuin hulmuavat nauhat ja saattoivat puutarhan rajalle.
— Nyt alkavat meidän tanssimme! sanoi haltiatar. — Lopussa, kun minä tanssin sinun kanssasi, tulet näkemään, kun aurinko laskee, että minä viittaan sinulle. Sinä tulet kuulemaan minun huutavan sinulle: tule mukaan! Mutta älä tee sitä. Sadan vuoden aikana täytyy minun joka ilta toistaa se. Joka kerta, kun tuo aika on ohi, voitat sinä enemmän voimaa, lopulta et sinä koskaan ajattele sitä. Tänä iltana on ensi kerta. Nyt olen varoittanut sinua!
Ja haltiatar vei hänet suureen saliin, joka oli valkoisista, läpikuultavista liljoista. Keltaiset heteet jokaisessa olivat pieni kultaharppu, joka helisi kieliäänin ja huilusävelin. Mitä kauneimmat tytöt, kevyet ja solakat, yllään hulmuavat harsot, niin että sirot jäsenet näkyivät, liitelivät tanssissa ja lauloivat, miten ihanaa on elää, etteivät he koskaan kuole ja että paratiisin puutarha ikuisesti tulee kukoistamaan.