— Sitten teidän pitää saada lapsenpulveria! sanoi Nukku-Matti.
— Oi ei! huusivat ne ja sitten ne seisoivat niin suorina, että sitä ilokseen katseli.
— Niin, nyt emme saa kertoa satuja! sanoi Nukku-Matti, — nyt minun täytyy harjoitella niitä: yks, kaks! yks, kaks! ja sitten hän harjoitteli kirjaimia ja ne seisoivat niin suorina ja terveinä kuin ikinä mikään mallikirjoitus saattaa seisoa.
Mutta kun Nukku-Matti meni ja Jalmari aamulla katsoi niitä, olivat ne yhtä surkeat kuin ennen.
Tiistai.
Niin pian kuin Jalmari oli vuoteessa, kosketti Nukku-Matti taikaruiskullaan kaikkiin esineihin huoneessa, ja heti alkoivat ne puhua ja kaikki puhuivat ne itsestään, lukuunottamatta sylkilaatikkoa, joka seisoi äänetönnä ja harmitteli, että ne saattoivat olla niin turhamaisia ja puhua vain itsestään, ajatella vain itseään eikä omistaa ajatustakaan sille, joka kuitenkin seisoi niin vaatimattomana nurkassa ja salli sylkeä itseensä.
Piirongin yläpuolella riippui suuri maalaus kullatuissa kehyksissä. Se oli maisema, näkyi korkeita vanhoja puita, kukkasia nurmella ja suuri järvi jokineen, joka juoksi metsän taakse, monien linnojen ohi, kauvas aavaan mereen.
Nukku-Matti kosketti taikaruiskullaan maalaukseen ja niin alkoivat linnut siinä laulaa, puiden oksat liikkua ja pilvet oikein lähtivät lentoon, saattoi nähdä niiden varjon maiseman yllä.
Nyt nosti Nukku-Matti pienen Jalmarin ylös kehystä kohden ja Jalmari pisti jalat maalaukseen, keskelle korkeaa nurmea ja siinä hän seisoi. Aurinko paistoi puiden oksien lomitse häneen. Hän juoksi alas veden luo, istuutui pieneen veneeseen, joka oli siinä. Se oli punaiseksi ja valkoiseksi maalattu, purjeet hohtivat kuin hopea, ja kuusi joutsenta, kaikilla kultakruunut kaulalla ja loistava sininen tähti päässä, veti venettä vihreiden metsien ohi, missä puut kertoivat ryöväreistä ja noidista, ja kukkaset kauniista pienistä keijukaisista ja mitä perhoset olivat kertoneet heille.
Mitä kauneimmat kalat, joiden suomukset olivat kuin hopea ja kulta, uivat veneen jäljestä. Väliin ne tekivät hyppäyksen, niin että vedessä taas pani "loiskis", ja sinisiä ja punaisia lintuja lensi kahtena pitkänä jonona perässä, hyttyset tanssivat ja turilas sanoi: pum, pum. He tahtoivat kaikki seurata Jalmaria ja jokaisella oli tarina kerrottavana.