Tiedätkö mitä! sanoi Nukku-Matti. — Älä nyt pelästy, tässä näet pienen hiiren! Ja sitten hän piti Jalmarin edessä kättään, jossa oli kevyt herttainen eläin. — Se on tullut kutsumaan sinua häihin. Tänä yönä kaksi pientä hiirtä aikoo kuulemma astua aviosäätyyn. Ne asuvat äitisi ruokakomeron permannon alla, missä niillä on kaunis huoneisto.
— Mutta kuinka minä voin päästä lattian pienen hiirenläven kautta? kysyi Jalmari.
— Anna minun hoitaa se asia! sanoi Nukku-Matti, — kyllä minä saan sinut pieneksi! ja sitten hän taikaruiskullaan kosketti Jalmariin, joka heti kävi pienemmäksi ja pienemmäksi, lopulta ei hän ollut niinkään suuri kuin sormi. — Nyt sinä voit lainata tinasotamiehen vaatteet, arvelen, että ne sopivat ja sitten näyttää niin muhkealta, että on yllä univormu, kun on seurassa!
— Tietysti! sanoi Jalmari ja sitten hän silmänräpäyksessä oli puettu mitä somimman tinasotamiehen tavoin.
— Ettekö tee hyvin ja istuudu äitinne sormustimeen, sanoi pieni hiiri, — niin minulla on oleva kunnia vetää teitä.
— Hyvänen aika, pitääkö neidin itsensä nähdä se vaiva! sanoi Jalmari ja sitten he ajoivat hiirenhäihin.
Ensin tulivat he lattian alle pitkään käytävään, joka ei ollut sen korkeampi kuin että he juuri saattoivat ajaa siellä sormustimella, ja koko käytävä oli valaistu laholla puulla.
— Eikö täällä tuoksu ihanalta? sanoi hiiri, joka veti häntä. — Koko käytävä on voideltu silavankamaralla. Ei voi olla ihanampaa.
Nyt he tulivat hääsaliin. Täällä seisoivat oikealla kaikki naishiiret ja he huiskuttelivat ja tirskuilivat, ikäänkuin he olisivat tehneet toisistaan pilkkaa. Vasemmalla seisoivat kaikki mieshiiret ja sivelivät käpälällä viiksiään, mutta keskellä lattiaa nähtiin morsiuspari. He seisoivat koverretussa juustonkuoressa ja suutelivat toisiaan niin hirveän paljon, sillä olivathan he kihloissa ja nyt heidän heti piti mennä naimisiin.
Tuli yhä useampia ja useampia vieraita. Toinen hiiri oli polkemaisillaan toisen kuoliaaksi, ja morsiuspari oli asettunut keskelle ovea, niin ettei voinut päästä ulos eikä sisään. Koko huone oli niinkuin käytäväkin voideltu silavankamaralla, siinä koko kestitys, mutta jälkiruuaksi näytettiin hernettä, johon muuan perheen pieni hiiri oli purrut morsiusparin nimen, nimittäin ensi kirjaimen. Mutta se oli jotakin aivan erinomaista.