Ja kalkkunakukko pöyhistihe niin paksuksi kuin saattoi ja kysyi kuka se oli. Ja hanhet kulkivat takaperin, tuuppivat toisiaan ja sanoivat: — Väistyhän tieltä!
Ja haikara kertoi lämpimästä Afrikasta, pyramideista ja kamelikurjesta, joka juoksi kuin villi hevonen aavikon halki, mutta hanhet eivät ymmärtäneet mitä se sanoi, tuuppivat vain toisiaan ja tuhisivat: — Sovitaankos siitä, että hän on tyhmä!
— Tietysti hän on tyhmä! sanoi kalkkunakukko ja rupesi kuhertamaan.
Silloin haikara vaikeni kokonaan ja ajatteli Afrikkaansa.
— Teilläpä on sirot ja ohuet jalat! sanoi kalkkuna. — Paljonko kyynärä maksaa?
— Krat, krat, krat, hihittivät hanhet, mutta haikara ei ollut kuulevinaan.
— Voitte kernaasti yhtyä nauruun, sillä se oli hyvin sukkelasti sanottu! huomautti kalkkuna. — Tai se oli ehkä hänelle liian yksinkertaista? Oi, oi, hän on kovin yksitotinen. Olkaamme edelleenkin mielenkiintoisia itseksemme! Ja kanat kukersivat ja hanhet kaakattivat: — Kik, kak, kik, kak! Ja niillä oli hirveän hauskaa.
Mutta Jalmari meni kanalaan, avasi oven, kutsui haikaraa, ja se hyppäsi ulos kannelle hänen luokseen. Nyt se oli levännyt ja näytti kuin se olisi nyökyttänyt Jalmarille kiitokseksi. Sitten se levitti siipensä ja lensi lämpimiin maihin, mutta kanat kukersivat, hanhet kaakattivat ja kalkkunakukon pää lehahti aivan tulipunaiseksi.
— Huomenna keitämme teistä lientä! sanoi Jalmari, ja sitten hän heräsi pienessä sängyssään. Ihmeellisen matkan Nukku-Matti olikin järjestänyt hänelle siksi yöksi.
Torstai