Kuusi.
Metsässä kasvoi kaunis kuusi. Sillä oli hyvä paikka, aurinkoa se sai, ilmaa oli tarpeeksi ja ympärillä kasvoi monta suurempaa toveria, sekä kuusia että mäntyjä. Mutta pieni kuusi oli kiihkeä kasvamaan, se ei ajatellut lämmintä aurinkoa eikä raikasta ilmaa, se ei välittänyt talonpoikaislapsista, jotka kulkivat puhellen, kun he olivat poimimassa mansikoita tai vadelmia. Usein he tulivat koko ruukku täynnä ja heillä oli heinänkorsiin pujotettuja mansikoita, sitten he asettuivat pienen puun vierelle ja sanoivat: — Oi, kuinka herttaisen pieni se on! Tätä ei puu ensinkään tahtonut kuulla.
Seuraavana vuonna se oli kasvanut pitkän kasvaimen pitemmäksi ja vuotta myöhemmin taas se oli työntänyt paljoa pitemmän. Sillä kuusesta saattaa aina sen vuosikerrosten mukaan nähdä, kuinka monta vuotta se on kasvanut.
— Oi, kunpa minä sentään olisin tuollainen suuri puu kuin nuo toiset, huokasi pieni puu, — niin minä voisin levittää oksani kauas ympärilleni ja latvallani katsella kauas maailmaan! Linnut rakentaisivat silloin pesiä oksieni väliin, ja kun tuulisi, voisin minä nyökäyttää yhtä ylhäisesti kuin nuo toiset tuolla!
Se ei ensinkään iloinnut auringonpaisteesta ja linnuista tai punaisista pilvistä, jotka illoin, aamuin purjehtivat sen yli.
Jos oli talvi ja lumi lepäsi ympärillä säihkyvän valkoisena, niin tulla hyppeli usein jänis ja loikkasi suoraa päätä pienen puun yli — oi, se oli niin harmillista! Mutta kaksi talvea kului ja kolmantena oli puu niin suuri, että jäniksen täytyi kiertää se. Oi, kasvaa, kasvaa, tulla suureksi ja vanhaksi, se se sentään on ainoa onni tässä maailmassa, ajatteli puu.
Syksyllä tulivat aina puunhakkaajat ja kaatoivat muutamia suurimpia puita. Se tapahtui joka vuosi ja nuori kuusi, joka nyt oli aika pitkä, vapisi sitä katsellessaan, sillä suuret, komeat puut putosivat naristen ja rytisten maahan. Oksat hakattiin pois, ne näyttivät aivan paljailta, pitkiltä ja kapeilta. Niitä oli miltei mahdoton tuntea, mutta sitten ne pantiin vankkureille ja hevoset vetivät ne metsästä.
Minne ne vietiin? Mikä niitä odotti?
Keväällä, kun pääskynen ja haikara tulivat, kysyi puu niiltä:
— Tiedättekö minne ne vietiin? Oletteko kohdanneet ne?