Ja mies nousi istumaan, ojensi kätensä häntä kohti: "eikö sinullekaan ole suotu ikuista lepoa? Pitääkö sinunkin kärsiä? Sinun, parhaimman, hurskaimman!"
Ja kuollut painoi myöntävästi alas päätään ja laski käden rinnalleen.
"Entä voinko minä hankkia sinulle haudan rauhan?"
"Voit!" kuului vastaus.
"Entä kuinka?"
"Anna minulle hius, yksi ainoa hiuskarva syntisen päästä, jonka tuli ei koskaan sammu, syntisen, jonka Jumala sysää helvettiin, ikuiseen vaivaan."
"Niin helpolla sinä varmaan oletkin lunastettu, sinä puhdas, sinä vanhurskas!" sanoi pappi.
"Seuraa siis minua!" sanoi kuollut. "Se on meille sallittu. Sinä saat rinnallani liidellä minne ajatuksesi tahtoo. Ihmissilmälle näkymättöminä asetumme me salaisimpaan soppeen ja sinun pitää varmalla kädellä osoittaa se ihminen, joka on tuomittu ikuiseen vaivaan, ja ennen kukonlaulua on hän löydettävä."
Ja äkkiä, kuin ajatuksen kantamina olivat he suuressa kaupungissa; ja talojen seiniltä loisti tulikirjaimilla kuolemansyntien nimet: ylpeys, ahneus, juoppous, hekuma; sanalla sanoen syntien koko seitsenkarvainen kaari.
"Tuolla luullakseni ja tietääkseni asuvat ikuiseen tuleen tuomitut." Ja he tulivat komeasti valaistuun porttikäytävään ja leveisiin portaisiin, joissa matot ja kukkaset upeilivat, ja läpi juhlasalien kaikui tanssi ja soitto. Portinvartija oli silkkisissä ja samettisissa vaatteissa, kädessä suuri, hopeapäinen sauva.