"Meidän kemumme vetävät vertoja kuninkaan keinuille!" sanoi hän ja kääntyi katuhälinään päin; kiireestä kantapäähän loisti hänestä ajatus: "roskaa te olette minun rinnallani, kaikki te köyhät raukat, jotka tirkistelette sisään portista!"
"Ylpeys!" sanoi kuollut, "näetkö hänet?"
"Hänet!" toisti pappi. "Näen, mutta hän on vain tyhmyri, narri, ei häntä tuomita ikuiseen tuleen ja piinaan!"
"Vain narri!" kaikui kautta ylpeyden talon. Kaikki siellä olivat narreja.
Ja he lensivät saiturin neljän paljaan seinän sisäpuolelle, missä vanhus pelkkänä luuna ja nahkana, vilusta väristen, nälissään ja janoissaan koko sielullaan ja mielellään riippui kiinni kullassaan; he näkivät hänen kuni kuumeessa karkaavan kurjalta vuoteeltaan ja kiskovan kiven irti seinästä; siellä olivat sukanvarressa kultarahat; hän kouri repaleista takkiaan, johon oli neulottu kultarahoja ja kosteat sormet värisivät.
"Hän on sairas, se on mielettömyyttä, ilotonta mielettömyyttä täynnä tuskaa ja pahoja unia!"
Ja kiireesti läksivät he eteenpäin ja seisahtuivat pahantekijän lavitsan ääreen, siellä heitä nukkui kylki kyljessä pitkä jono. Yksi karkasi ylös unestaan kuni villi peto ja päästi kauhean huudon; hän iski terävät kyynärpäänsä toveriin ja tämä käänsihe unissaan:
"Suu kiinni, nauta, ja nuku! joka yö sinun pitää —!"
"Joka yö!" toisti toinen, "niin jok'ikinen yö hän tulee, ulvoo ja kiusaa minua. Kiivaudessa minä kyllä olen tehnyt yhtä ja toista, paha luonto minulla on synnynnäinen, se minut kerran ja toisen on tuonut tänne; mutta jos minä olen rikkonut, niin olenhan minä saanut rangaistuksenikin. Yksi ainoa asia on tunnustamatta. Kun minä viimeksi pääsin täältä ja kuljin isäntäni talon ohi, alkoi vereni kiehua — minä raapaisin tulitikulla seinään, se sattui hiukan liian likelle olkikattoa; kaikki paloi, kulo oli päässyt irti kuten minussakin. Olin apuna pelastamassa karjaa ja tavaraa. Ei yksikään elävä olento palanut, ainoastaan kyyhkysparvi lensi tuleen, ja kahlekoira paloi myöskin. Sitä en ollut muistanut. Saattoi kuulla kuinka se ulvoi — ja sen ulvonnan minä yhä vielä kuulen, kun tahtoisin nukkua, ja jos minä menen uneen, niin koira tulee silloinkin suurena, karvaisena; se asettuu minun päälleni, ulvoo, painaa minua, kiusaa minua. — Kuule toki mitä minä kerron, sinä voit nukkua, nukkua koko yön enkä minä edes lyhyttä neljännes-tuntia." Ja veri leimahti kiihtyneen miehen silmiin, hän karkasi toverin kimppuun ja iski häntä nyrkillä kasvoihin.
"Paha Matti on taas tullut hulluksi!" kaikui joka taholta ja roistot kävivät häneen käsiksi, painivat hänen kanssaan, kiersivät hänet kaareen niin että pää joutui jalkojen väliin. Siihen he hänet köyttivät kiinni, veri oli pursumaisillaan esiin silmistä ja kaikista hikirei'istä.