Suuret puut ympärillä kuulivat nekin mitä sanottiin ja nekin näkivät ettei puu ollut niiden kaltainen, mutta ne eivät sanoneet mitään, eivät hyvää eivätkä pahaa, ja se on aina varminta, kun on typerä.
Samassa tuli metsästä köyhä, viaton tyttö; hänen sydämensä oli puhdas, hänen ymmärryksensä uskon kautta suuri, koko hänen maallinen perintönsä oli vanha raamattu, mutta sen lehdiltä puhui hänelle Jumalan ääni: jos ihmiset tahtovat sinulle pahaa, niin muista Joosepin tarinaa: "he ajattelivat pahaa sydämissään, mutta Jumala käänsi sen hyväksi". Jos sinä kärsit vääryyttä, jos sinusta uskotaan pahaa ja jos sinua parjataan, niin muista häntä, puhtainta, parhainta, häntä, jota syljeskeltiin ja joka naulattiin ristinpuuhun, jossa rukoili: "isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä he tekevät!"
Tyttö pysähtyi ihmeellisen kasvin eteen, jonka vihriät lehdet lemusivat niin makeasti ja virvoittavasti ja jonka kukkaset kirkkaassa auringonpaisteessa kimmelsivät kuin kokonainen kirjava ilotulitus; ja jokainen kukkanen helisi ja soitti ikäänkuin siinä olisi asunut sävelten syvä kaivo, joka ei vuosituhansiin tyhjene. Hiljaisella hartaudella katseli tyttö tätä Jumalan ihmettä; yhtä oksaa hän taivutti alaspäin voidakseen oikein katsella kukkaa ja hengittää sen lemua, se loisti hänen sieluunsa, se kirvoitti hänen sydäntään; mielellään olisi hän ottanut kukkasen, mutta ei hän raaskinut sitä taittaa, olisihan se pian kuihtunut hänen luonaan; ja hän otti vain vihriän lehden, yhden ainoan, vei sen kotiin, pani sen raamattuunsa ja siellä se pysyi tuoreena, alati tuoreena ja kuihtumattomana.
Se oli raamatun lehtien välissä tallella; raamatun mukana joutui se nuoren tytön pään alle, kun hän jonkun viikon kuluttua lepäsi ruumisarkussaan, kuoleman pyhä vakavuus hurskailla kasvoilla; hänen maallisessa tomussaankin näytti kuvastuvan, että hän nyt seisoi Jumalansa edessä.
Mutta metsässä kukki ihmeellinen kasvi, se oli kohta kuin kokonainen puu ja kaikki muuttolinnut tulivat ja kumarsivat sitä, varsinkin pääskynen ja haikara.
"Se on ulkomaalaista rihkamaa!" sanoi ohdake ja takkiainen, "emme me täällä kotona toki ikinä käyttäydy niin!"
Ja mustat etanat syljeskelivät puuta.
Tuli sitte sikopaimen repimään maasta ohdakkeita ja köynnöskasveja. Hänen piti polttaa niistä tuhkaa ja koko ihmeellinen puu juurineen päivineen joutui hänen rikkakimppuunsa. "Lisänä rikka rokassa!" sanoi hän ja samassa se oli tehty.
Mutta vuosikausia oli maan kuningas kärsinyt mitä pahinta raskasmielisyyttä; hän oli ahkera ja teki työtä — ei auttanut; hänelle luettiin syvämietteisiä kirjoituksia ja hänelle luettiin mitä kevyintä vaan käsiin saatiin — ei auttanut. Silloin tuli sanoma maailman viisaimmalta mieheltä; oli nimittäin käännytty hänen puoleensa ja hän ilmoitti nyt, että oli olemassa varma keino, jolla sairas saataisiin virvoitetuksi ja parannetuksi. "Kuninkaan omassa valtakunnassa kasvaa kasvi joka on taivaallista alkuperää, se on sen ja sen näköinen, mahdotonta on erehtyä", ja kasvi oli piirustettu mukaan, helposti sen tunsi! — "Se vihannoi kesät ja talvet, pitää joka ilta ottaa tuore lehti ja laskea se kuninkaan otsalle, niin hänen ajatuksensa kirkastuu ja kaunis uni vahvistaa hänet seuraavaksi päiväksi!"
Asia oli selvä ja kaikki lääkärit ja kasvitieteen professorit läksivät metsään. — Mutta missä kasvi oli?