"Mitä sinä olet löytänyt?" sanoivat veljet.
"Oi!" sanoi Tuhma-Jussi, "ei sitä saata sanoin lausua kuinka kuninkaantytär ilostuu!"
"Hyi!" sanoivat veljet, "sehän on lokaa, jota on nostettu maantienojasta."
"Niin onkin!" sanoi Tuhma-Jussi, "vieläpä hienointa lajia, se ei edes pysy käsissä!" ja hän mätti taskut täyteen.
Mutta veljet ratsastivat minkä pääsivät eteenpäin ja tulivat kokonaista tuntia aikaisemmin perille ja pysähtyivät kaupungin portille, ja siellä saivat kosijat numeron sen mukaan kuin he tulivat, ja heidät asetettiin riveihin, kuusi joka osastoon ja niin tiheään, etteivät he voineet liikuttaa käsivarsiaan, ja se oli kun olikin hyvä asia, sillä muuten he olisivat ratkoneet irti selkäkaistaleet toistensa takeista, vaan sentähden että toinen seisoi toisen edellä.
Kaikki maan muut asukkaat seisoivat linnan ympärillä, sullottuina ikkunoiden tasalle, sillä he tahtoivat nähdä kuninkaantyttären vastaanottavan kosijoita, ja samassa hetkessä kun he astuivat huoneeseen, meni puheenlahja heiltä tipotiehensä.
"Ei kelpaa!" sanoi kuninkaantytär. "Pois!"
Jo tuli sen veljeksen vuoro, joka osasi sanakirjan, mutta hän oli rivissä seisoessaan kokonaan unohtanut sen, ja lattia narisi ja laki oli peilinlasia niin että hän näki itsensä seisomassa päälaellaan ja joka ikkunan luona seisoi kolme kirjuria |a yksi ammatinvanhin, jotka kirjoittivat muistiin kaikki mitä sanottiin, jotta se paikalla pantaisiin lehteen ja myytäisiin kahdesta killingistä kadunkulmassa. Se oli kauheaa, ja sitte he vielä olivat lämmittäneet uunin niin kuumaksi, että se oli ihan punainen.
"Täällä huoneessa on kauhean kuuma!" sanoi kosija.
"Isäni paistaa tänään kukonpoikia!" sanoi kuninkaantytär.