"Jollen minä saa hevosta", sanoi Tuhma-Jussi, "niin otan oman kilipukkini ja se kyllä jaksaa kantaa minut!" ja hän asettui hajareisin kilipukin selkään, painoi kantapäänsä sen kylkiä vastaan ja läksi menemään pitkin maantietä. Hei vaan sitä menoa! "Täällä minä tulen!" sanoi Tuhma-Jussi ja lauloi jotta raikui.
Mutta veljekset ratsastivat hiljalleen edellä; he eivät puhuneet sanaakaan, heidän täytyi ajatella kaikkia hyviä käänteitä joita aikoivat esittää, sillä heidän sanojensa piti olla erinomaisen harkituita.
"Hohhoi!" huusi Tuhma-Jussi, "täällä minä tulen! katsokaa mitä minä löysin tieltä!" ja hän näytti heille kuolleen variksen, jonka oli löytänyt tieltä.
"Tyhmeliini!" sanoivat he, "mitä sinä aiot tehdä sillä?"
"Lahjoitan sen kuninkaantyttärelle!"
"Niin, tee se vaan!" sanoivat veljet, hymyilivät ja ratsastivat eteenpäin.
"Hohhoi! täällä minä tulen! katsokaappas mitä minä nyt olen löytänyt, ei sellaista joka päivä löydetäkkään maantieltä!"
Ja veljet kääntyivät taas katsomaan mitä hänellä oli. "Tyhmeliini!" sanoivat he, "sehän on vanha puukenkä, jonka päällispuoli on poissa! Saako kuninkaantytär senkin?"
"Saa kun saakin!" sanoi Tuhma-Jussi; veljet hymähtivät, jatkoivat matkaansa ja pääsivät hyvän joukon edelle.
"Hohhoi! täällä minä tulen!" huusi Tuhma-Jussi; "asiat paranevat paranemistaan! Hohhoi! tämä on mainiota!"