Harmaata on metsässä Seisin nummella, kanerva on varistanut kukkansa, lännen myrsky ajaa keltaisia lehtiä metsästä jokea kohti ja yli nummen ja turvekattoisen asumuksen, missä nyt asuu vierasta väkeä; mutta harjun suojassa, korkeitten puitten keskellä ylenee pieni, valkeaksi maalattu mökki; uunissa paloivat turpeet ja koko huonetta valaisi päiväpaiste, joka hohti kahdesta lapsensilmästä; keväisten leivojen viserrys helisi sen punaisilta, hymyileviltä huulilta, kun se puhui; siellä oli iloa ja riemua, pikku Kirsti siellä oli; hän istui Ibin polvella; Ib oli hänelle sekä isä että äiti, he olivat hävinneet lapsen mielestä kuten uni häviää sekä lapselta että aikuiselta. Ib istui somassa, kodikkaassa mökissään varakkaana miehenä; pienen tytön äiti lepäsi köyhien hautausmaalla likellä kuninkaan Köpenhaminaa. Ibillä oli rahaa kirstunpohjalla, väittivät ihmiset, mullasta saatua kultaa — ja olihan hänellä vielä lisäksi pikku Kirsti.
TUHMA-JUSSI.
Maalla oli vanha kartano ja kartanossa vanha herrasmies, jolla oli kaksi poikaa. Ne olivat niin sukkelat suustaan, että puolessakin olisi ollut yllin kyllin; ne olivat päättäneet kosia kuninkaan tytärtä ja täydellä syyllä, sillä hän oli kuuluuttanut ottavansa miehekseen sen, joka parhaiten osaa pitää puoliaan.
Kahdeksan päivää tekivät molemmat pojat valmistuksia, enempää aikaa ei heillä ollut, mutta kyllä se riittikin, sillä heillä oli esitietoja ja ne ovat aina hyvät olemassa. Toinen osasi ulkoa koko latinalaisen sanakirjan ja kolme vuosikertaa kaupungin sanomalehteä sekä alusta että lopusta; toinen oli tutustunut kaikkiin ammattikuntasääntöihin ja yleensä kaikkeen mitä ammattivanhimman tulee tietää; hän arveli voivansa ottaa osaa valtiolliseen keskusteluun, sitäpaitsi hän osasi kirjaella housunkannattimia, sillä hän oli hieno ja näppärä mies.
"Minä saan kuninkaantyttären!" sanoivat veljekset ja isä antoi kummallekin kauniin hevosen; se joka osasi sanakirjan ja sanomalehdet, sai pikimustan ja se jolla oli ammattivanhimman viisaus ja joka kirjaeli housunkannattimia, sai maidonvalkoisen, ja sitte he voitelivat suupielensä maksarasvalla, jotta ne tulisivat oikein notkeiksi. Kaikki palvelijat olivat pihamaalla katsomassa kun he nousivat hevosen selkään, ja samassa tuli kolmas veli, sillä heitä oli kolme, vaikkei kukaan laskenut häntä veljeksi, sillä hänellä ei ollut samaa oppia kuin noilla kahdella ja he sanoivatkin häntä vain Tuhmaksi-Jussiksi.
"Minne te olette menossa, kun olette noin pyhävaatteissa?" kysyi hän.
"Hoviin kosimaan kuninkaantytärtä! Etkö sinä ole kuullut mitä rumpu pärryttää kautta koko maan?" ja sitte he kertoivat hänelle asian.
"Helkkarissa, minun pitää lähteä mukaan!" sanoi Tuhma-Jussi ja veljekset nauroivat häntä ja läksivät matkaan.
"Isä, antakaa minullekin hevonen!" huusi Tuhma-Jussi. "Minulle tulee sellainen naima-into. Jos hän ottaa minut, niin ottaa, ja jollei ota, niin otan minä hänet joka tapauksessa!"
"Turhia puheita!" sanoi isä, "en minä anna sinulle mitään hevosta.
Ethän sinä osaa puhua; mutta veljet, ne ovat komeita poikia!"